perjantai 30. maaliskuuta 2012

Luomutuoksua


Olen vähitellen vaihtanut luonnonkosmetiikaksi kaiken käyttämäni kosmetiikan. Viimeisiksi vaihdettaviksi ovat jääneet ehkä ne hankalimmat: hajuvesi ja hiuslakka. Olen oikeastaan kulkenut tuoksuttomana aika pitkään, koska jutut tavallisten tuoksujen sisältämistä kemikaaleista alkoivat ahdistaa. Normituoksussa kun saattaa olla peräti 400 erilaista kemikaalia, muun muassa hormonitoimintaa sekoittavia flataatteja. Esimerkiksi täältä löytyy lista kyseenalaisimmista kemikaaleista, joita ihollemme ruiskimme, ja niiden mahdollisista haittavaikutuksista.

Totesin, että ilman hajuvettäkin pärjäisin ihan hyvin, koskaan kun en ole niihin erityisen koukussa ollut. Juhliin ja iltamenoihin tuntui kuitenkin vähän hassulta lähteä tuoksuja suihkimatta, ja kyllä sitä joskus kaipasi arkeenkin hyvää tuoksua. Tutkiskelin Acorellen luonnollisia tuoksuja jo viimeksi käydessäni Ekokampaamo Oranssissa. En osannut tehdä päätöstä siltä istumalta, joten poikkesin kampaamossa nyt toisen kerran ihan vaan tuoksujen takia. Totesin Jardin des thés -tuoksun olevan lähimpänä omaa tuoksumaailmaani: ennemmin kirpakka kuin makea, mutta ei kuitenkaan mikään höyhenenkeveä vesituoksu vaan syvä ja mausteinen. Valmistajan mukaan Jardin des thés -tuoksu koostuu seuraavista osasista:

Latvatuoksu: sitruuna, laventeli, bergamotti, minttu
Sydäntuoksu: iiris, orvokki, kumina 
Juurituoksu: patsuli, gaiac-puu

Tuoksulla on kaksi ekosertifikaattia, Ecocert ja Cosmebio, ja sen ainesosat ovat 90-prosenttisesti luomuviljeltyjä. Luonnonkosmeettiset tuoksut valmistetaan aidoista eteerisistä öljyistä, joilla pitäisi olla erilaisia vaikutuksia mielentilaan. Jardin des thés -tuoksun luvataan olevan energisoiva. Saattaapa tuossa jotain perääkin olla. Tuoksu on parfyymi, mutta haihtuu silti iholta harmillisen nopeasti. Tämä kai on suurin ongelma luonnollisissa tuoksuissa. Tilanne kuitenkin on se, että tavallista hajuvettä en enää saa iholleni suihkittua, joten tähän pysyvyyteen on tyytyminen.

Uuden mustan jutussa kritisoidaan myös ekotuoksujen pakkauksia, mutta enpä tiedä, mielestäni tämä Acorellen pullo on simppelin kaunis ja siis linjassa sisältönsä kanssa.


Lähteet:

http://www.ecomall.com/greenshopping/hrfragrance.htm
http://www.lily.fi/juttu/luomutuoksu-ei-arsyta-nenua

http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2011/9/29/pelkka-ekologisuus-ei-vakuuta-hajuvesifania.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti