maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nyt mennään

Pysähtynyttä aikaa Fiskarsissa



Kesälaiskistunut bloggaaja aktivoituu, nytkin tosin vain ilmoittaakseen, että seuraavaan reiluun pariin viikkoon tuskin on päivityksiä odotettavissa. Huomenaamulla aika tosi aikaisin lähdetään katsastamaan, mikä on meininki Euroopan rautateillä. Juna-aikatauluja ja ehkä ajoittaista kiirettä luvassa, mutta yritän muistaa ottaa rennosti. Kuvan viisarittomiin kelloihin ihastuin taannoisella retkellä Fiskarsin ruukkiin. (Sääli, etten tullut ottaneeksi ylös tekijän nimeä, niin en pääse paremmin mainostamaan.) Jos hinta olisi ollut hiukan opiskelijaystävällisempi, niin tuollaisen olisin kyllä hankkinut rannekoruksi ja muistutukseksi siitä, ettei aina ole oikeasti niin kiire kuin tuntuu olevan.

Palaillaan elokuussa toivottavasti parempien blogi-inspiraatioiden kanssa! Au revoir!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Parvekkeen uudet värit



Keväällä pohdin, mitä pitäisi tehdä kulahtaneille parvekekalusteille. Kesä tuli, ja ratkaisu löytyi lähempää kuin olisin uskonutkaan. Häkkivarastosta jotakin etsiessäni äkkäsin sieltä vanhan punaisen pöytäryhmän, joka minulla oli edellisessä kodissani käytössä. Itse punaiseksi maalatut keräilyerät vinteiltä kotipuolesta. Tajusin, että ne olisivat kooltaan juuri sopivat ja toisivat parvekkeelle kerrasta kaipaamaani väriä ja raikkautta. Tuskin nuo lasitetulla parvekkeella kärsivätkään, ainakin jos ne talveksi taas varastoi.

Kuninkaankadun ihanasta Onnen Ovi -putiikista hankin kotiin myös haikailemaani räsymattoa, joskin vähän epäkonventionaalisessa muodossa eli pöytätabletteina. Istuvat punaiselle pöydälle kuin nenä päähän. Parveke alkaa näyttää nyt siltä, miltä parvekkeen kuuluu Pispalassa näyttää. 




Pispala puolestaan näytti tänään taas vaihteeksi oikeasti kesäiseltä. Tahmelan rannassa oli vastassa aaltoinen Pyhäjärvi, mutta aurinko oli lämmittänyt matalaa rantavettä sentään sen verran, että rohkenin ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimaan ilman mökkisaunan läheisyyttä. Viime kesänä tähän aikaan olin tainnut jo useamman viikon lillua järvessä melkein joka päivä, mutta no, tämä kesä on nyt tällainen eikä varmaan ainakaan valittamalla parane.