Värisuora

Muutaman päivän blogihiljaisuus innokkaan alun jälkeen menee sairastelun piikkiin. Jokin hämärä megaflunssa, lieneekö sitten influenssa, puraisi oikein kunnolla, ja viime päivät ovat menneet aika kuumeisen sumuisissa olotiloissa. Vaivihkaa melko kattavaksi kertynyt valikoima Clipperin teelaatuja on ollut paras kaverini. Makuja löytyy joka mielitekoon ja tilanteeseen, eikä noita pakkausdesigneja vaan voi vastustaa. Keittiöönkin piti saada tuo ylähylly melkeinpä sen takia, että saisin nuo somat paketit kaappien kätköistä näkyville.

Tänään tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että elämä alkaa taas voittaa. Fyysiset voimat ovat edelleen tosi lopussa, ja pienetkin kotiaskareet pakottavat rojahtamaan sohvalle huilaamaan. Päässä kuitenkin pyörii jo kaikenlaisia kevätinspiraatioita ja lista asioista, joita teen sitten, kun taas jaksan. On hirveä himo kiertelemään kirppareita, hankkimaan viherkasveja ja askartelemaan sekä näemmä hillitön raikkaiden värien ja auringonvalon tarve.

Alemmassa kuvassa pilkistävän pöytäkaunottaren, elämäni ensimmäisen huuto.net-ostoksen, esittelen muuten paremmin, jahka minulla on voimia siivota sen ympärillä oleva kaaos. Tai ehkä vasta sitten, kun onnistun löytämään sille sopivan tuolin pariksi, toteuttamaan hyllyvisioni ja saamaan siis valmiiksi oman pikku työpisteeni makuuhuoneen nurkkaan.

Puhtia tukalle ekokampaamosta

Tukkani on aina ollut paksu ja viimeiset, hmm, varmaan seitsemän vuotta tosi pitkäkin. Minulla on ollut siihen jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Hyvinä päivinä ja kivoina kampauksina se on jaksanut ilahduttaa, mutta on siitä ollut tolkuttomasti vaivaakin. Tänä talvena tukasta tuli hellistä luonnonkosmetiikkapesuista, kasvivärjäilystä ja öljyhoidoista huolimatta jokseenkin mahdoton. Takku on lievä sana, hiukset kun olivat paikoitellen miltei rastoilla aina pesun ja kuivauksen jälkeen.

 

Päätin, että jotakin radikaalia olisi tehtävä. Ajatus reilusti lyhyemmästä tukasta alkoi houkuttaa, ja niin varasin ajan Pyynikillä sijaitsevaan Ekokampaamo Oranssiin, jota olin ikkunan takaa iltalenkeillä ihaillut. Koska edellisestä kampaajakäynnistä oli vierähtänyt luvattoman paljon aikaa ja hiuspehkon tilanne vaikutti melkoisen toivottomalta, varasin perusleikkauksen sijaan Oranssin energialeikkauksen, joka on tavallista kokonaisvaltaisempi ja hoidollisempi hiustenleikkaustapa. Aluksi nettisivujen puheet hiusten feng shuista sekä kehon ja sielun harmoniasta saivat minut totta puhuen vähän epäilemään, olisiko koko homma ihan överihippeilyä, mutta päätin lähteä avoimin mielin kokeilemaan. Kannatti! En ole aiemmin kuulunut siihen ihmistyyppiin, joka rakastaa kampaajantuolissa istumista. Olen usein tuntenut oloni jotenkin vaivaantuneeksi yrittäessäni jutustella jotakin kampaajan kanssa. Kampaamoissa on usein ollut päällä jokin sietämätön radiokanava, ja kemikaalien käryt ovat vain saaneet toivomaan, että toimitus olisi nopeasti ohi. Oranssissa käytyäni olen valmis kääntämään kelkkani tässä asiassa. Tai no, tavallisen kampaamon tuoliin minua tuskin enää saa.

Leikkaus aloitettiin minun tapauksessani tuhdilla kookosöljysatsilla. Sitä seurasi rentouttava intialainen päähieronta, hiusten pesu tietysti luonnollisella shampoolla sekä lopulta lempeä leikkaus, jossa hiukset kerrostettiin tukemaan toisiaan. Lopputulokseen olin hyvin tyytyväinen: kuivista ja takkuisista pitkistä hiuksista kuoriutui soma ja terveen kiiltävä puolipitkä malli. Oranssissa soi rauhoittava taustamusiikki, pöydillä paloi kynttilöitä ja jopa työntekijät toivat rauhallisella olemuksellaan levollista tunnelmaa. Kampaajani kanssa oli mukava jutella, mutta toisaalta hiljaisetkaan hetket eivät tuntuneet lainkaan vaivaannuttavilta vaan pikemminkin asiaankuuluvilta. Ja se kemikaalien käry, se loisti poissaolollaan, ja tilalla oli pelkästään hyviä, yrttisiä tuoksuja. Olotila ja pää tuntuivat visiitin jälkeen mahtavan kevyiltä, vaikka jo taltutetuksi luultu flunssa valmistelikin uutta hyökkäystään.

Ja lopuksi pitää vielä hehkuttaa Oranssin sisustusta (mitenkähän maltoin olla puimatta sitä heti ensimmäisenä?). Nopeat räpsäisyni eivät oikein tee sille oikeutta, mutta saa niistä nyt jonkinlaisen kuvan. Kokonaisuus on harmoninen, mutta silti kivoja yksityiskohtia riittää bongailtavaksi. Kalusteista ja pikkutavaroista suurin osa on selvästi löytänyt tiensä kampaamoon kirpputoreilta ja vanhan tavaran liikkeistä. Etenkin tuo kaiketi 50-lukuinen lipasto vei sydämeni. Vanhat tavarat ja runsaat viherkasvit näyttävät raikkailta tuota mieletöntä shakkiruutulattiaa vasten. Kyllä, juuri tältä pitää kampaamon näyttää.

Kiuru sähkökaapissa

Ihana hidas aamu, viikon toistaiseksi ainoa, jona ei ole kiire mihinkään. Pino opiskeluhommia tosin odottaa tekijäänsä, mutta vielä tovin voi istuksia rooibosmukillisen, eilen illalla leivottujen teeleipäkakkaroiden ja kotitekoisen hummuksen äärellä.

Tuulikaappi, tuo hädin tuskin huoneeksi laskettava koppero, joka on jäänyt totaaliseen sisustuspaitsioon, sai eilisillan askarteluinspiksissä pienen piristyksen. Minua häiritsi, ettei tilassa, johon ensimmäisenä astutaan sisään, ollut kerta kaikkiaan mitään muuta kuin kaksi kiinteää kaappia ja harmaa kynnysmatto. Sopivaksi mielijohdetuunauksen kohteeksi valikoitui sähkökaappi. Kyllä, sähkökaappi. Se sai pintaansa mustaa kontaktimuovia (mikä mahtava tuote oikeasti!) ja  Kiurujen yö -tapetista leikatun, taskukelloa nokassaan keikuttavan kiurun. Tuo Birger Kaipiaisen klassikkotapetti on aina ollut ehdottomia lemppareitani, mutta seinälle saakka se ei ole koskaan vielä päätynyt. Kerran kävin kuitenkin hakemassa suoraan Toijalan tapettitehtaalta rullan kakkoslaatuista, toisesta reunastaan vinoon leikattua keltaista versiota, jota olen sitten hyödyntänyt erinäisiin askartelutarkoituksiin. Ja aina se vaan on yhtä ihanaa. 

Tänään tapahtuu jänniä asioita, sillä edessä on parturireissu pitkästä, pitkästä aikaa. Lähden kokeilemaan, olisiko Ekokampaamo Oranssin energialeikkauksesta, jota paikan nettisivuilla myös hiusten feng shuiksi kutsutaan, apua toivottomalle takkupehkolle. Raporttia seuraa!

Tee-se-itse-tauluja ja teippailuhommia

Viikonlopun Ikea-visiitiltä tarttui mukaan kaksi valkoista tauluhyllyä ja kolme valkoista kehystä, sillä mustan sohvan takana oleva maitokahvin sävyiseksi tapetoitu seinä suorastaan huusi seurakseen jotakin valkoista. Olen selaillut nettikauppoja etsien kivoja julisteita ja kortteja kehystettäviksi. Vastaan ei ole toistaiseksi tullut mitään, mikä olisi ollut pakko saada, joten päätökset ovat lykkääntyneet. Kärsimättömyys kuitenkin iski, ja aloin kehitellä itse kehyksiin täytettä, edes väliaikaista. Askartelu- ja piirtelyinspiraatio iski, ja kaksi pienempää kehystä saivat kuvat. (Tuon edellisen tekstin ensimmäisistä luonnosteluista on muuten jo sen verran aikaa, että ranne on ehtinyt tässä välillä päästä jo yli pahimmasta ja kestää jo näpertelyä ainakin pienissä erissä, jipii.)

Piirsin ja maalasin nuorempana jatkuvasti, mutta jossain vaiheessa harrastus vain jäi melko totaalisesti. Nyt yllätin itseni tarttumalla tussiin. Ensimmäinen aikaansaannos oli tuon pienemmän taulun pöllö, joka päätyi tauluksi mustasta kontaktimuovista leikattujen vinoneliöiden kanssa. Toiseen tauluun piirsin puunrungon ja sinne oravan, latvat taas rakentelin kollaasihenkisesti pienistä palasista. Vinoraidalliset ja pilkulliset lehdet syntyivät Teippitarhasta tilaamistani japanilaisista masking-teipeistä. Kiinnittelin ensin teippiä paperille isommaksi pinnaksi ja leikkelin siitä lehtikuvioita. Joukossa on myös Marimekon Muija-kuosinen lautasliina sekä harmaata paperia, itse asiassa sitä taustapaperia, joka tuossa kehyksessä ostettaessa oli (kierrätystä se on pienikin kierrätys). Taulut miellyttävät itsekriittistä tekijäänsäkin yllättäen sen verran, että ne saavat nyt ainakin toistaiseksi olla näkyvillä. Suurin kehys on vielä tyhjillään, saapa nähdä, tuleeko siihenkin kehiteltyä jotain itse vai jääkö se odottamaan jonkun muun taiteiluja.

 

Masking-teippien lukuisia käyttötapoja olin ehtinyt jo tovin ihastella muiden blogeissa ennen kuin vihdoin sain oman tilaukseni tehtyä. Aluksi tuntui jotenkin hassulta, kuinka innoissaan kaikki ovat jostain niinkin arkisesta asiasta kuin teipistä, mutta kahden päivän ja kahden teippirullan kokemuksella voin sanoa, että näihin voi kyllä oikeasti jäädä koukkuun. Tähän mennessä huushollissamme teippauksilla ovat piristyneet kylppärin muuten ankeahko peilikaappi ja tavalliset säilytyslaatikot, jotka näyttävät pienellä vaivalla melkein uusilta. Tahtoo lisää näitä!

Oho, perustin blogin

Pispalalaiskaksion pintaremontti synnytti kodin, joka näyttää sopivasti molemmilta asukkailtaan. Sivutuotteena syntyi harmillisen sitkeä jännetuppitulehdus, joka pakotti laittamaan hetkeksi jäihin kaikki mielessä muhivat näpräilyprojektit. Sitten vielä flunssa tuli ja kaatoi sängynpohjalle tylsistymään.

Ja niin kypsyi ajatus omasta blogista. Erityisesti sisustusblogien suurkuluttajana ajatus oli toisinaan kutkuttanut mutta jäänyt toteuttamatta. Sisustaminen, käsillä tekeminen ja yleinen hakeutuminen kauniiden asioiden äärelle ovat minulle intohimo, mutta täydellisyyden tavoitteluun taipuvaisena ajattelin, että enhän minä ole mikään asiantuntija. En myöskään omista tavallista pokkaria kummempaa kameraa enkä erityisiä valokuvaajan kykyjä. Päätin kuitenkin olla välittämättä näistä ja liian hulppeita tavoitteita asettamatta kokeilla, koukuttaisiko bloggaaminen samalla lailla kuin blogien seuraaminen.

Minulle on aina ollut hirmuisen tärkeää, että kotini todella näyttää minulta ja tuntuu paikalta, jonne kuulun. Sisustus ei tule koskaan valmiiksi, vaan aina pitää olla jotakin pientä suunnitteilla. Tyytyväisin olen, jos tämä jokin pieni syntyy omissa käsissä ja vanhaa hyödyntäen. Taipumuksenani ja pyrkimyksenäni on ajatella asioita ekologisesta näkökulmasta, joten sisustusintoilujeni ja näperrysvimmojeni lisäksi luultavasti kirjoittelen täällä myös luonnonkosmetiikkakokeiluista, luomuruokalöydöistä ja kasviskokkailuista. Ehkä muustakin, en tiedä enkä toisaalta tahdo turhan tarkkaan rajatakaan.

Jotta tästä ei tulisi liian jyhkeää ja teatraalista bloginaloitustekstiä, lopetan nyt. Totean blogin perustetuksi ja koska pidän listoista, listaan joitakin asioita, jotka tällä hetkellä ilahduttavat: Tulppaanikimput. Siniset hetket, jotka uuden kodin ikkunoista katsottuna ovat aivan eri asia kuin ennen, sillä täällä ne värjäävät järvimaiseman eivätkä vastapäisen talon seinää. Marimekon Siirtolapuutarha- ja Räsymatto-astiat, joilla täyttäisin astiakaappimme, ellei se jo olisi huolestuttavan täysi. Clipperin piparminttutee. Pala palalta väistyvä remontin ja muuton jälkeinen kaaos. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.