Keittiökurkistus

En olisi hirveän hyvä ruokabloggaaja, koska en kauheasti piittaa resepteistä. Yhden käden sormilla on laskettavissa kerrat, kun olen käyttänyt reseptiä ruoanlaitossa. Leipominen on sitten eri asia, leivontareseptejä kyllä tulee kerättyä. Siinäkin olen tosin liukunut vähän suurpiirteisempään ja soveltavampaan suuntaan sitä mukaa, mitä enemmän sitä on tullut harrastettua. En olisi hirveän hyvä ruokabloggaaja, koska resepteissäni määrät olisivat tyyliä "vähän sitä", "paljon tätä" ja "fiiliksen mukaan tuota". Kokeillaan nyt kuitenkin pientä lipsahdusta ruokabloggauksen puolelle. Huusholli on nyt vähän retuperällä, kun aika kuluu referaatteja ja esseitä naputellen. Kokkausinspiraatiota on kiireestä huolimatta ollut, joten tässä vähän kuvatodisteita ja "vähän-niinku-reseptejä" viime päivien keittiömeiningeistä.

Kesän tullessa ainakin minulle lämmin ruoka maistuu vähän huonosti, joten ruokaisien salaattien sesonki alkaa. Tänään oli pakko sortua ruotsalaisiin uusiin perunoihin, kun en jaksanut odottaa kotimaisia. Niistä pyöräytin perunasalaatin, johon tuli pikkuruisten perunoiden lisäksi näitä:

reilusti kikherneitä ja kidneypapuja proteiiniksi

fetaa (sitä Apetinan snackversiota, josta mukaan sai vielä oliiveja, valkosipulia ja valmiiksi hyvin maustettua öljyä salaatin kostukkeeksi)

sipulia

kapriksia

aurinkokuivattua tomaattia

balsamicoa

mustapippuria

joitakin kuivattuja yrttejä

tuoretta thaibasilikaa

Thaibasilika on tässä keittiössä uusi tuttavuus. Sitä näytetään suosittelevan juurikin itämaishenkisiin ruokiin, mitä tämä salaatti nyt ei hyvällä tahdollakaan ollut, mutta hyvinpä vain toimi. Yrtissä on basilikaisen maun lisäksi ainakin selvästi aniksen vivahteita, jotka toivat aika vinkeää potkua. Gluteenittomia kauraisia ja siemenisiä sämpylöitä suoraan uunista salaatin kaveriksi, niin jopas oli aika hyvää.

Tässä taas komeilee kakku viime viikolta, jolloin sillä yllätettiin synttärisankari. Äidiltä peritty valkosuklaajuustokakun resepti oli hukassa, mutta onneksi se on sen verran simppeli, että ilmankin pystyi soveltamaan. Alkuperäisessä reseptissä on liivatetta, mutta en kokenut sen käyttöä tarpeelliseksi varsinkaan nyt, kun kakku tuli lähinnä jälkkäriksi eikä seisomaan tuntikausiksi kahvipöydässä. Pidin kakkua parisen tuntia pakastimessa, sen verran, ettei se ehtinyt jäätyä, mutta oli tarjotessa sopivasti tukevoittavassa kohmeessa. Olen ennen tehnyt tästä vain överisuklaaversiota eli lisännyt valkosuklaan seuraksi vielä Daim-rouhetta, mutta nyt tästä tuli kesäversio tuoreilla mansikoilla.

Pohja:

kahdenlaisia Semperin gluteenittomia keksejä murusina: digestivejä ja suklaa-kaurakeksejä (ehkä noin 10-15 kappaletta yhteensä) 

sulatettua Oivariinia reilu 50 grammaa (nämä sitten irtopohjavuokaan, jonka pohjalle yleensä pingotan vielä leivinpaperin irrottamisen helpottamiseksi)

Täyte:

purkki luomuvispikermaa (johon vatkataan noin teelusikallinen vaniljasokeria)

rasia maustamatonta tuorejuustoa (joka sekoitetaan vatkattuun kermaan)

levy (okei vähän vajaa, koska yksi rivi piti syödä) valkosuklaata (sulatettuna ja jäähdytettynä muiden aineiden sekaan)

mansikoita (siivuina sekä täytteeseen että kakun pinnalle)

Nam. Ei mulla sitten muuta.

Pientä entrailua

Lisää DIY-"taidetta"

 

Sisustushommien kanssa on ehkä meneillään pieni suvantovaihe. Suurimmat muutokset kotiin on tehty, ja tietyistä keskeneräisistä asioista on muodostunut ikuisuusprojekteja. Hektinen kevät on syönyt tarmoa ja ihan vaan puhtaasti aikaa kaikilta kivoilta näpräilyiltä, eikä ole tullut kierreltyä esimerkiksi kirppareita. Pieniä tuunailuja on sentään kotinurkkiin ilmaantunut viime viikkoina.

Tauluhyllyn kuvien erihenkisyys häiritsi silmää, ja niin vaivalla kun vasta jokunen kuukausi sitten näpersinkin puutaulun, se sai nyt väistyä graafisemman ilmeen tieltä. Katselin aikani graafisia printtejä nettikaupoissa, sitten iski päättämättömyys, kärsimättömyys, ehkä vähän nuukuuskin, ja tartuin itse paperiin ja saksiin. Mustasta kontaktimuovista, vinoraitaisesta teipistä ja harmaasta paperista syntyi hetken inspiraation tuloksena uusi tilapäistaideteos, johon olen vieläkin aika tyytyväinen. Se tuo seinälle juuri sitä kaivattua ryhdikkyyttä.

Alan vähän erikoistua odottamattomien paikkojen tuunaamiseen. Sähkökaapin lisäksi meillä on nyt koristeltu ovikello. Ei siis se, mitä soitetaan, vaan se katonrajassa oleva mötikkä, joka soi. Siinä on nyt mustasta kontaktimuovista leikattu talokuvio ja vähän mustavalkoraitaista maskausteippiä tuomassa ilmettä tylsähköön eteiseen ja toisaalta myös peittämässä paria ikävän näköistä tahraa. Yksi valokatkaisijakin on saanut raitapeitteen teipistä.

 

Yritin myös kovasti viherpeukaloitua, ja parvekkeen seinään viriteltiin Plantagenin metalliset seinäruukut. Koristuksekseen ne saivat maskausteippiä, kuinkas muuten. Niin ja sisälleen orvokkeja, jotka, köh, ovat tuolla nyt muutaman viikon jälkeen jo aika menetetyn tapauksen näköisinä. Tarvitsen ehkä vielä vähän harjoitusta näiden kasvitouhujen kanssa, tai sitten vika on minusta riippumattomissa olosuhteissa, valon määrässä tai jossakin. Ota näistä nyt selvää.

Kotona ja kaukana

Loivahkon postaustahdin päällimmäinen syy näkyy yläkuvassa. 15 päivän reililiput hankittiin juuri, ja suunnitelmat ovat täydessä käynnissä. Reissaamme Euroopan kovimman sesongin aikaan heinäkuussa, ja hankalahkojen ruokavalioiden takia olemme yrittäneet löytää majoituksia, joissa pääsisi kätevästi kokkailemaan itse. Ei sitä viitsisi koko lomaa kuluttaa etsien varmasti puhtaasti gluteenitonta kasvisruokaa paikoista, joissa keliakia ei ole niin(kään) tuttu juttu kuin Suomessa. Ehkäpä joukossa on myös  – vaikka itse pääsenkin vielä nuorisolipulla matkustamaan – pikkuisen keski-ikäistä mukavuudenhalua. Sitäpaitsi suunnittelu nyt vaan on aika hirveän kivaa.

Ajatukset ovat siis juuri nyt ihan jossain muualla kuin kotona, mutta palataan vielä kuvien kautta viime viikonloppuihin, jolloin juhlittiin (vihdoin) tämän kodin tupareita oikein kaksin kappalein.

 

 

Jojobaa kasvoille

Blogia aloittaessani lupailin postailla myös luonnonkosmetiikasta. Se on kuitenkin jäänyt vähemmälle, ehkä siksi, että olen piintynyt niin jo löytämiini suosikkituotteisiin, että uusia on tullut viime aikoina kokeiltua vähemmän. Tehdäänpä nyt kuitenkin täsmäisku kylppärin kaapille, koska koen tarpeelliseksi levittää jojobaöljyn ilosanomaa.

Luonnollisen kosmetiikka-arsenaalini häpeäpilkkuna on ollut iso tonkka apteekin Humektan-perusvoidetta, jota ihotautilääkäri suositteli ajoittain aikuisiän akneen ja stressiakneen taipuvaiselle iholleni. Luonnonkosmetiikasta innostuttuani olen yrittänyt vaihtaa sitä muutamaan eri kosteusvoiteeseen, mutta joutunut aina alkuinnostuksen jälkeen myöntämään, että mikään ei ole pitänyt ihoa kurissa samalla lailla kuin Humektan. Innostuin talvipakkasilla lisäkosteutusta kaivatessani kokeilemaan jojobaöljyä Uuden Mustan Hertan siitä blogattua (jutussa tarkemmin myös öljyn muista käyttötavoista ja hyödyistä). Olen sekoittanut sitä perusvoiteen joukkoon ihan vain tipauttamalla kämmenellä olevaan voidenokareeseen muutaman tipan öljyä ja sivelemällä kasvoille. Hämmentävintä on ollut, että seosta pystyy oikeasti käyttämään meikin allakin, öljy imeytyy niin hyvin. Tämä toimivuus saattaa tietysti riippua vähän siitä, millaisia meikkejä käyttää, mutta ainakin oma tämänhetkinen settini eli Santen nestemäinen meikkivoide ja Dr. Hausckan kivipuuteri ovat levittyneet seoksen päälle hyvin, eikä iho ole jäänyt kiiltämään. Ainakaan viileämmillä ilmoilla ongemia ei ole tullut, kesähelteillä testailua odotan mielenkiinnolla.

Muutamalle viimeaikaiselle viikonloppureissulle en ole jaksanut raahata mukanani Humektan-pönikkää enkä sopottaa sitä mihinkään pikkuisiin matkapulloihin, joten olen ottanut mukaan pelkästään jojobaöljypullon. Tämä onkin johtanut ahaa-elämykseen siitä, että en oikeastaan välttämättä tarvitse lainkaan muuta voidetta kuin tämän runsaasti ravinteita sisältävän öljyn. Öljy tuntui sitä ostaessani vähän kalliilta, 100 millilitran pullo maksoi lähemmäs parikymppiä, mutta totuus on se, että kun muutama tippa riittää koko kasvojen kosteutukseen, öljy kuluu tosi hitaasti. Olennaisa on juuri annostelu, liikaa ei öljyä kannata ainakaan meikin alle lotrata.

En väitä, että kyseessä olisi ihmeaine. Ihan jo siksikään, että en usko sellaisiin. Ihon hyvinvointi on niin monien osatekijöiden summa, etten halua vannoa täysin minkään yksittäisen tuotteen varaan. En ole saavuttanut jojobaöljyllä täydellistä ihoa, mutta se pehmentää ja kosteuttaa tehokkaasti eikä saa ihoa kukkimaan. Sitä on samettisen koostumuksensa takia ihana käyttää. Lisäksi tuntuu hyvältä ja luonnolliselta käyttää kosteusvoidetta,  jossa on yksi ainoa ainesosa, ei mitään ylimääräistä. Kuten esimerkiksi Weledan sivuilla kerrotaan, jojobaöljy on oikeastaan nestemäistä vahaa eikä öljyä, minkä ansiosta se on hyvin säilyvää ilman lisättyjä säilöntäaineitakin.

Tukholman tunnelmat ja tuomiset

 

Vappua edeltävä viikonloppu vietettiin keväisessä Tukholmassa. Sen jälkeen onkin juhlittu vappua ja valmisteltu tupareita, joita vietetään seuraavat kaksi lauantaita, joten blogi on jäänyt vähän paitsioon. Isomman remontin jälkeen jäi monia pikkuhommia roikkumaan, ja asetin niille takarajaksi tuparit, ihan vaan, että tulisivat tehdyiksi. Aika hyvällä mallilla ollaan, vaikka joidenkin juttujen kanssa täytyykin ehkä luovuttaa. Päivitänpä kuitenkin tähän väliin nopeasti vähän tunnelmapaloja Tukholmasta.

Olin tietysti tehnyt listan kierrettävistä sisustuskaupoista, ja pientä kivaa tarttuikin mukaan. Kevät ei kaikessa ihanuudessaan ja heleydessäänkään nyt inspiroinut värikkäisiin heräteostoksiin, vaan mukaan tarttui lähinnä mustavalkoskaalaa. Suosikki on tuo Urban Outfittersin kiiltävän musta oksankäppyrän näköinen koruteline. Lagerhauseja piti kiertää kaksin kappalein, jotta löysin valmiiksi puljun nettisivuilta bongaamani kolmiokuvioisen keittiöpyyhkeen ja siihen mätsäävät muffinssivuoat. Urban Outfittersin hattu (elämäni ensimmäinen hattu) ja Tjallamallasta huushollin muusikko-osapuolelle (ei siis minulle) löydetty mainio kasettikassi eivät varsinaisesti ole sisustusostoksia mutta piristävät kyllä eteistä kivasti. Tiogruppenin vahakankaat jäivät vähän kaihertamaan mieltä. Joku niistä olisi varmasti sopinut täydellisesti terassin pöydälle. Ostopäätöksiin ei kuitenkaan siltä seisomalta kyetty, eikä samoille kulmille tullutkaan enää palattua. No, jääpä jotakin seuraavaan kertaan.

 

 

Siis tottakai muffinssivuokien pitää mätsätä keittiöpyyhkeeseen. ;)