Munaton munakas, vegekokin pikalounas

Tänään pikainen postaus pikaisesta lounasideasta, munattomasta munakkaasta. Kuvaa ei ole, koska ehdin syödä puolet ennen kuin tajusin ajatella asiaa. Eikä tuosta hirveän esteettisiä kuvia olisi saanut kokonaisenakaan, joten tekstimuoto palvellee nyt tarkoitusta paremmin. Mutta siis, löysin taannoin paketin gluteenijäämätöntä kikhernejauhoa eli gramjauhoa (saksalaista Govinda's Naturkost -luomumerkkiä Runsaudensarvesta). Olin innoissani ja ajattelin, että tätähän voi käyttää mihin vaan. Yhden vähän epäonnisen kasvispihvikokeilun jälkeen jauho kuitenkin unohtui kaapin perukoille, mistä se sitten joulusiivouksessa löytyi. Päiväystä oli jäljellä helmikuulle, ja päätin, että nyt tämä on käytettävä. Hetken googlailu tuotti tuloksia: bongasin reseptin vegaaniseen munakkaaseen, joka koostuu yksinkertaisuudessaan kikhernejauhosta, vedestä, mausteista ja valinnaisista täytteistä. Valitettavasti en enää muista, mistä tämän idean sain, mutta kiitokset sinne suuntaan joka tapauksessa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis sekoitetaan noin desi gramjauhoa noin samaan määrään vettä, maustetaan mielen mukaan (itse heittelin sekaan pippureita, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta, kurkumaa, jeeraa, soijakastiketta, basilikaa...) Täytteenä toimii esimerkiksi sipuli, aurinkokuivattu tomaatti ja raejuusto, jos ruokavalio sen sallii (tuo hyvää rakennetta). Ai niin, taikinaan voi sekoittaa myös pakastepinaattia, kuten äsken tein. Variaatioita riittänee aika loputtomiin. Sitten vaan paistellaan pannulla öljytilkassa niin kuin tavallinenkin munakas. Niin helppo ja näpsäkkä proteiinipitoinen arkilounas, ja hyvääkin vielä!

En ole vegaani, vaikka siitä toisinaan huonoa omaatuntoa koenkin. Keliakia ja pari allergiaa rajoittavat syömisiäni jo siinä määrin, että lakto-ovovegeilyn ruuvaaminen veganismiksi olisi jo aika hankalaa, varsinkin kun vegaanituotteissa vehnäproteiini on yleensä kovin keskeinen ainesosa. Kananmunien käyttö silti ahdistaa välillä. Leivonnassa käytän niitä, mutta ruuassa en ole kokenut niitä tarpeellisiksi. Munakasta olen helppoutensa takia välillä harkinnut lounaaksi, mutta nytpä ei tarvitse.

Ps. Voisi keksiä tälle ruualle vielä jonkin muun nimen kuin munakas. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi kasvisruokia pitää nimetä liharuokien mukaan. Ei minun ainakaan tee mieli kasvismetwurstia, kun metwursti oikeassa olomuodossaan ällöttää.

(Kuvittele tähän se kliseinen otsikko uudesta vuodesta ja uusista aluista, jota en pystynyt kirjoittamaan.)

Aloitin blogini vajaa vuosi sitten sillä ajatuksella, että se olisi pääasiassa sisustusblogi, mutta jätin kuitenkin määritelmän sen verran väljäksi, että voisin kirjoittaa muustakin. Tuolloin olin juuri muuttanut rakkaaseen Pispalaani ja sisustaminen oli vallannut mieleni kokonaan. Luin sisustusblogeja ja -lehtiä ja kolusin kirpputoreja etsien täydellistä milloin mitäkin. Sisustus kiinnostaa edelleen, mutta ei enää samalla intensiteetillä. Uusia projekteja ei ole enää "valmiissa" (vaikken valmiisiin sisustuksiin uskokaan) kodissa niin paljon, ja siksi blogikin on ollut vähän paitsiossa.

Ajattelin kuitenkin, vähintäänkin uudenvuodenaikomuksena ellei -lupauksena, kirjoitella taas kevään tullen enemmän, mutta keskittyä ehkä enemmän hyvinvointiin liittyviin teemoihin. Luonnonkosmetiikasta olen jo jotakin tarinoinut, mutta enemmänkin voisin. Esimerkiksi monesta blogista tuttu perusteellinen kosmetiikkalemppareiden läpikäynti on vielä tekemättä. Uusin koukutukseni on jooga, joka tällä hetkellä täyttää mielen niin, etten tahdo malttaa muusta puhuakaan. Joogasta kirjoittaminen tuntuu kyllä vähän pöhköltä siksi, että olen hommassa täysi noviisi, mutta, kukapa tietää, ehkä juuri ihmettelyni tämän uuden ison asian äärellä rohkaisevat jotakuta kokeilemaan joogaa. Ja omaksi iloksihan näitä loppujen lopuksi kirjoitellaan.

Joogan aloittaminen oli ollut haaveissani jo pitkään, mutta kuvittelin, että olen aivan liian jäykkä kyetäkseni joogaamaan. Uskaltauduin syksyllä työväenopiston kurssille, koska ajattelin sen olevan tarpeeksi matala kynnys aloittamiseen. Nälkä kasvoi syödessä ja alkoi tuntua siltä, että tätä on saatava lisää, enemmän kuin kerran viikossa. Heti joulun jälkeen marssin Om Yoga -koululle, jossa olen nyt käynyt kokeilemassa muutamia eri tunteja. Rakkautta ensiasanoilla, ihana paikka. Kertaakaan en ole tuntenut alemmuuskompleksia siitä, etten ehkä veny yhtä pitkälle kuin joku muu, koska ohjaajat jaksavat koko ajan muistuttaa, että harjoitusta tehdään vain itselle eikä itsensäkään kanssa pidä kilpailla. Toistaiseksi parasta on siis ollut sen toteaminen, että jooga ei todellakaan ole pelkästään taipumista solmuihin ja sykkyröihin, joista kankeampi voi vain haaveilla, vaan paljon muuta. Joogaa on myös niin monenlaisia eri muotoja ja kullakin ohjaajalla oma tyylinsä, että yhden kokemuksen perusteella ei kannata vielä vetää "ei oo mun juttu" -johtopäätöksiä.

Tänään menin joogatunnille käytyäni pari tuntia aiemmin lääkärillä melkoisen ikävässä toimenpiteessä, punkteerattavana pitkittyneiden poskiontelovaivojen takia. Istuessani matolla odottamassa tunnin alkua mietin, mitä ihmettä teen täällä. Poskessa juimi ilkeä kipu ja olo oli voimaton. Puolentoista tunnin hathaharjoituksen jälkeen huomasin, etten ollut kertaakaan tuntenut kipua (joka silti vielä palasi joksikin aikaa harjoituksen jälkeen). Oloni oli vaihtunut yleisankeasta yleisonnelliseen, ulkona loskassakin tuntui melkein kuin olisin säteillyt valoa.

Siispä sisäistä valoa vuoden alkuun ulkoisen vähyydestä huolimatta, kevättä kohti mennään!