sunnuntai 23. joulukuuta 2012

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kassialma


Taidan olla vähän koukussa kangaskasseihin. Niitä löytyy yleensä laukuista, ja hienoimmat niistä usein korvaavat koko laukun. Niitä on varmasti enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta silti oli saatava uusi, kun löysin niin vinkeän printin. Printin on suunnitellut ja kassin käsin painanut Lahden muotoilu- ja taideinstituutissa graafista suunnittelua opiskeleva Sanna Koivumäki. Sanna sattuu olemaan pikkuserkkuni, mutta luulenpa, että kassi olisi saattanut joltain designtorilta tarttua matkaan ilman sukulaisuuden tuomaa lisäarvoakin. Kassi on kierrätysmateriaalia (80 % kierrätettyä puuvillaa ja 20 % kierrätettyä PET-muovia), joka paitsi vaikuttaa tosi kestävältä on myös mukavan rouhean näköistä. Kassissa on mukavasti samanhenkinen mutta hiukan erilainen printti molemmilla puolilla. Oi jee, uusi suosikkikassi!


Sannan töihin voi tutustua hänen blogissaan, jonka kautta häneen voi varmasti ottaa myös yhteyttä. Tällä hetkellä kasseja ja muita Sannan tuotoksia on myynnissä Särkänniemen käsityötorilla, joka on avoinna delfinaarion aulassa vielä huomenna klo 11-16.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Piristyspurkki


Suomi-designin söpöin pariskunta Saana ja Olli ovat suunnitelleet Liptonin Rainforest Alliance -sertifioidulle teelle peltipurkin ihanalla Yö metsässä -kuosillaan. Näitä löytyy puna- ja vihreäkuosisina versioina hyvin varustetuista Citymarketeista ja K-Supermarketeista, itse noudin viikonloppuna puna-valkoisen purkin Lielahden Cittarista. Purkki maksoi mukana pakkomyytyjen kahden teerasian kanssa kuusi euroa, ei paha. Teet sinänsä eivät kaltaistani luomu-Clipper-hifistelijää hirveästi kiinnostaneet vaan lähtivät miehen työpaikalle.


Purkin kannessa ollut iso Liptonin logo häritsi vähän myös, mutta  luottorulla mustaa kontaktimuovia tuli apuun, ja fiksaus kävi helposti. Oikeastaan purkki näyttää vielä paremmalta tuolla mustalla särmikkyyslisällä kuin valkoisella kannella. Meinasin nostaa purkin keittiön ylähyllylle, mutta tuunauksen myötä tekikin mieli jättää se näkyvämmälle paikalle keittiön pöydälle. Samalla tuli ratkaistua vähän milloin missäkin pyörineiden lääke- ja vitamiinipurkkien ongelma. Ja niin purkista tuli ihan kirjaimellisestikin piristyspurkki, sisältönä kun on lähinnä d- ja c-vitamiinia. Ainiin, yksi plussa on myös se, että uuden purkin rinnalla vanhat Taika-astiat näyttävät pitkän Siirtolapuutarha-ihastuskauden jälkeen taas tosi raikkailta ja ihanilta. Enpä ole ennen tajunnutkaan noiden kuosien samanhenkisyyttä.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Keskiviikkokoukutuksia


Ehdinpä vihdoin piipahtaa Tammelan ihanaan Pikilinnaan auenneessa uudessa Kätkö Vintagessa. Mukaan tarttui jotain, mikä teki peruskeskiviikosta vähän (okei, aika paljon) spesiaalimman. Olin ihastellut vastaavanmallisia laukkuja uutena, mutta en tykkää ostaa uutta nahkaa, joten sinne ovat kauppojen hyllyille jääneet. Vintagenahka sen sijaan on materiaali, jonka kanssa omatuntoni pystyy elämään, joten olin aika onnessani, kun tämän laukkukaunottaren bongasin. Väri on juuri täydellinen ja nahkassa elämänjälkiä tarpeeksi muttei liikaa. Sisään mahtuu juuri sopivasti A4:n kokoinen kansio ja luentolehtiö. Niin ja kauppa itse ehdottomasti käymisen arvoinen aarreaitta, suosittelen.



Ruohonjuuren tarjous (ja ihan vähän myös herkullisen sävyinen pakkaus) taas houkutteli kokeilemaan Clipperin ruusunmarjateetä. Ja kyllä, virkistävän kirpakka pelkästään luomulaatuisesta ruusunmarjasta ja malvasta tehty hauduke sopii syyspäivään yhtä hyvin kuin nuo mummolasta saadut omput.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuvasadonkorjuu

Nurkissa viuhuu sen luokan syysmyrsky, että vannoutuneen syysihmisenkin on kotisohvalla teekupin äärellä mukava uppoutua hetkeksi haikailemaan takaisin mennyttä kesää ja selailemaan sen valokuvasatoa. Ikimuistoisinta viime kesässä oli reilun parin viikon reilireissu, eikä vähiten siksi, että Pariisista palattiin kihlasormukset sormissa. Pariisin lisäksi tuli nähtyä monta muutakin omalla persoonallisella tavallaan kaunista kaupunkia, joten pieni kuvakooste lienee paikallaan. 


Cochem


Bern
 
Lyon 
Pariisi
Gent
Antwerpen
Amsterdam
Hampuri

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tahmea paluu ja shampoosuitsutusta


Nyt on vähän huono omatunto blogin heitteillejätöstä. Kesätauko pääsi venahtamaan paljon aiottua pidemmäksi. Olen ehkä säännölliseen blogin pitämiseen liian kausittainen ihminen. Kesä on ihana mutta ei puoliksikaan niin inspiroiva vuodenaika kuin syksy ja kevät. Sisustusinspiraatiot eivät varsinkaan saa valtaansa kesällä, kun koti toimii lähinnä tukikohtana kesärientojen lomassa. Ei siis vain oikein ole ollut, mistä kirjoittaa. Tai ehkä välillä onkin, mutta idea ei ole edennyt toteutuksen asteelle.

Selittelyt sikseen, syksyn ensimmäinen postaus koskee luonnonkosmetiikkaa. Nyt löytyi nimittäin sellainen shampoo, että se ansaitsee tulla mainostetuksi. Tanskalaisen Urtekram-merkin uuteen pesuainesarjaan kuuluu koivushampoo, joka on vain kaikin puolin mainio. Normaaleille hiuksille tarkoitettu tuote pesee hyvin, kuivattamatta ja hoitaen minunkin hiukan ongelmallisen takkuuntuvan pehkoni. Plussaa on myös koostumus, joka on mukavammin vaahtoava kuin ekotököteissä yleensä. Paras argumentti tuotteen puolesta mielestäni kuitenkin on, että isäni, joka nyt ei varsinaisesti valitse shampootaan ekosertifikaatin perusteella, oli tätä shampoota kokeiltuaan todennut, ettei muuta suostu enää käyttämään. Tykkään jotenkin myös siitä, että Urtekram on valinnut tuotteen "superainesosaksi" ihan vaan pohjoismaisen koivun ihan kivaa vaihtelua kosmetiikkaankin rymistelleiden superfoodien jälkeen.

Urtekram on siitä mukava sarja, että se on kohtuuhintainen ja saatavilla ekokauppojen lisäksi ainakin ihan Prismoista, ehkä muistakin marketeista. Silti vähän kadehdin tanskalaisia: kesän reilillämme teimme nopean poikkeamisen Köpikseen ja tankkasimme eväitä Kölniin vievään yöjunaan pienestä lähikaupasta. Kosmetiikkahylly koostui kutakuinkin kahdesta sarjasta, kauppaketjun omasta halpakosmetiikasta ja Urtekramista. Luonnonkosmetiikkaa lähikaupassa siis, ja vieläpä noin puolet valikoimasta. Odotan todella sitä päivää, että jokin suomalainen ekosarja breikkaa kotimaassaan samalla lailla.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nyt mennään

Pysähtynyttä aikaa Fiskarsissa



Kesälaiskistunut bloggaaja aktivoituu, nytkin tosin vain ilmoittaakseen, että seuraavaan reiluun pariin viikkoon tuskin on päivityksiä odotettavissa. Huomenaamulla aika tosi aikaisin lähdetään katsastamaan, mikä on meininki Euroopan rautateillä. Juna-aikatauluja ja ehkä ajoittaista kiirettä luvassa, mutta yritän muistaa ottaa rennosti. Kuvan viisarittomiin kelloihin ihastuin taannoisella retkellä Fiskarsin ruukkiin. (Sääli, etten tullut ottaneeksi ylös tekijän nimeä, niin en pääse paremmin mainostamaan.) Jos hinta olisi ollut hiukan opiskelijaystävällisempi, niin tuollaisen olisin kyllä hankkinut rannekoruksi ja muistutukseksi siitä, ettei aina ole oikeasti niin kiire kuin tuntuu olevan.

Palaillaan elokuussa toivottavasti parempien blogi-inspiraatioiden kanssa! Au revoir!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Parvekkeen uudet värit



Keväällä pohdin, mitä pitäisi tehdä kulahtaneille parvekekalusteille. Kesä tuli, ja ratkaisu löytyi lähempää kuin olisin uskonutkaan. Häkkivarastosta jotakin etsiessäni äkkäsin sieltä vanhan punaisen pöytäryhmän, joka minulla oli edellisessä kodissani käytössä. Itse punaiseksi maalatut keräilyerät vinteiltä kotipuolesta. Tajusin, että ne olisivat kooltaan juuri sopivat ja toisivat parvekkeelle kerrasta kaipaamaani väriä ja raikkautta. Tuskin nuo lasitetulla parvekkeella kärsivätkään, ainakin jos ne talveksi taas varastoi.

Kuninkaankadun ihanasta Onnen Ovi -putiikista hankin kotiin myös haikailemaani räsymattoa, joskin vähän epäkonventionaalisessa muodossa eli pöytätabletteina. Istuvat punaiselle pöydälle kuin nenä päähän. Parveke alkaa näyttää nyt siltä, miltä parvekkeen kuuluu Pispalassa näyttää. 




Pispala puolestaan näytti tänään taas vaihteeksi oikeasti kesäiseltä. Tahmelan rannassa oli vastassa aaltoinen Pyhäjärvi, mutta aurinko oli lämmittänyt matalaa rantavettä sentään sen verran, että rohkenin ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimaan ilman mökkisaunan läheisyyttä. Viime kesänä tähän aikaan olin tainnut jo useamman viikon lillua järvessä melkein joka päivä, mutta no, tämä kesä on nyt tällainen eikä varmaan ainakaan valittamalla parane.



tiistai 26. kesäkuuta 2012

Luonnonmukaista hyttystaistoa


Juhannus tuli juhlittua leppoisasti, mutta nyt en kesäflunssan kourissa jaksa fiilistellä sen enempää. Totean vain, että mökki on aina mökki, mutta myös talkoilla kokoon kasatun mahtavan Pispalan Juhannus -festarin, jonka meininkejä itse ehdin katsella lauantain osalta, soisi muodostuvan juhannusperinteeksi. Sitten siirryn käytännöllisiin ekohippeilyasioihin eli luonnolliseen tapaan torjua hyttysten hyökkäyksiä.

En ole koskaan sietänyt tavallisten hyttyskarkotteiden hajua, ja muutenkin hyttyset ovat tuntuneet kuitenkin sen verran pieneltä ongelmalta, ettei niiden takia viitsi suihkia kemikaaleja ympärilleen. Nyt kuitenkin mökillä tuntui olevan erityisen paljon erityisen kiukkuisia hyttysiä, ja olin juuri sopivasti lukenut sitruunaruohosta uutettavasta sitronellaöljystä, jonka luvattiin pitävän hyttyset loitolla myrkyttömästi.


Ostin oman luomulaatuisen Linum-merkkisen öljyni Tampereen Runsaudensarvesta reilun kuuden euron hintaan. Myyjä neuvoi, että ihan sellaisenaan eteerisiä öljyjä ei kannattaisi iholle sivellä, sillä ne saattavat herkimmille aiheuttaa pientä ihoärsytystä. Hän ohjeisti ripauttelemaan öljyä esimerkiksi hihansuihin ja muualle vaatteisiin tai sekoittamaan öljytippoja vaikka kosteusvoiteeseen. Itse sekoittelin sitä jojobaöljyyn. Varmasti mikä vaan öljy kävisi, mutta jojoba ei jää iholla niin rasvaisen tuntuiseksi kuin vaikkapa kookosöljy. Jojoba ei myöskään itsessään tuoksu, joten eteerisen öljyn tuoksu pääsee siitä hyvin esiin. Ja on muuten hiukan eri tuo sitronellan tuoksu kuin Offin käry, menee melkein kesäpäivän hajuvedestä.

Sitronellaöljyn toimivuudesta vaikuttaa olevan aika ristiriitaisia mielipiteitä. Itse totesimme kuitenkin muutaman "koehenkilön" voimin, että hyttyset todella välttivät asettumasta käsivarrelle, jolle oli hiljattain levitetty sitronellalla ryyditettyä jojobaöljyä. Miinuspuolena on kestävyys, sillä seosta sai kyllä lisäillä parin tunnin välein, jotta vaikutus pysyi yllä.

Öljy lähtee ehdottomasti mukaan myös tuleville mökkireissulle ja metsäretkille. Seuraavaksi voisi testata sen toista käyttötapaa eli levittää tuoksua ilmaan tuoksulyhdyn kautta. Kertoopa Frantsilan luomuyrttitila sitronellalla olevan hyttysten karkoituksen lisäksi myös mielialaa kohottavia, rauhoittavia ja päänsärkyä lievittäviä vaikutuksia.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pieni on kaunista


Hyvää luonnonkukkien päivää! (Tänään on oikeasti sellainen. Kuva taas on eiliseltä mökkireissulta.)

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Puutarhahaaveita ja putiikkilöytöjä


Jatketaan kauniilla Tampere-yksityiskohdilla. Kävin Niagarassa katsomassa Humisevan harjun uuden leffaversion, joka oli kaikessa karuudessaan ja vähäeleisyydessään kaunis. Suosittelen kyllä. Tulin samalla kuvailleeksi Kehräsaaren sisäpihan hykerryttäviä värejä. Jos minulla olisi puutarha, niin tuo tummien ja vaaleanpunaisten tulppaanien yhdistelmä löytäisi tiensä sinne varmasti. Minulla ei kuitenkaan ole puutarhaa, joten tyydyn ihastelemaan ja vaivihkaa vähän kuvailemaan muiden aikaansaannoksia. Hiljattain pohdin, että missähän kohtaa sitä on tullut niin vanhaksi, että iltakävelyllä joka toinen lause kommentoi jonkun pihassa kasvavia kauniita kukkia, puskia tai puita. No, ehkä vain käveleskelykulmillani Pispalassa ja Pyynikillä osataan hoitaa puutarhoja erityisen tyylikkäästi. Tai jättää juuri sopivasti hoitamatta, päästää vähän villiintymään.



Bongasinpa tässä myös ohi kulkiessani Kuninkaankadulta uuden sisustuspuodin, Onnen Oven. Kuukauden päivät on putiikki kuulemma ollut pystyssä - hämmentää, etten ole sitä huomannut, vaikka usein tuosta kuljen ohi, kadun toista puolta vain yleensä. Hyvä, että eksyin välillä eri puolelle, sillä Onnen Ovessa oli melkoisen mukavaa tavaraa. Eniten himoitsin harmaantuneita puulaatikoita ja kirjavia räsymattoja, mutta kummillekaan ei nyt ollut oikein sopivaa paikkaa mielessä. Yksi valkoinen pöllönmuotoinen maljakko täytyy ehkä joku päivä käydä hakemassa, sen verran jäi kaihertamaan.


 



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kunpa joku näkisi



Tampereella Hämeenkadun ja Näsilinnankadun kulmassa on jugendtalo, jossa on meneillään julkisivuremontti. Katutasosta on jo kaavittu pois vanha seinäpinta, ja alta on paljastunut jotain vielä vanhempaa. Ihanaa roheaa tiiliseinää ja pari vanhaa suoraan talon seinään maalattua kylttiä varmaankin jostakin viime vuosisadan alkupuolelta. Ihailin näitä jo monena aamuna työmatkalla ja onneksi ehdin paikalle kamerankin kanssa ennen kuin nämä kauneudet peittyvät ensin valkoiseen muovipakettiin ja sitten varmaankin peittyvät uuden pinnan alle.

Yläkuvassa näkyvästä tekstistä ei oikein saa enää selvää. Kirjakauppa? Ehkä parikin eri tekstikerrosta päällekkäin? Alakuvan teksti Koruompeluliike sen sijaan näkyy selkeästi ja on hurjan kaunis. Nuo jugenkirjaimet, oi että. Ja koruompeluliike ihan ajatuksenakin, mahtavaa. Vaikka perinnekäsitöistä onkin tullut trendi, on vaikea kuvitella, että Hämeenkadulla enää nähtäisiin koruompeluliikettä. Tiilipintainen talo ei varmaan koskaan ole ollutkaan, joten tiilten näkyviin jättäminen on ehkä liikaa vaadittu, mutta nuo kyltit. Näkisipä joku näiden rappioromanttisen kauneuden ja jättäisi esiin palat paikallishistoriaa.




keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Keittiökurkistus

En olisi hirveän hyvä ruokabloggaaja, koska en kauheasti piittaa resepteistä. Yhden käden sormilla on laskettavissa kerrat, kun olen käyttänyt reseptiä ruoanlaitossa. Leipominen on sitten eri asia, leivontareseptejä kyllä tulee kerättyä. Siinäkin olen tosin liukunut vähän suurpiirteisempään ja soveltavampaan suuntaan sitä mukaa, mitä enemmän sitä on tullut harrastettua. En olisi hirveän hyvä ruokabloggaaja, koska resepteissäni määrät olisivat tyyliä "vähän sitä", "paljon tätä" ja "fiiliksen mukaan tuota". Kokeillaan nyt kuitenkin pientä lipsahdusta ruokabloggauksen puolelle. Huusholli on nyt vähän retuperällä, kun aika kuluu referaatteja ja esseitä naputellen. Kokkausinspiraatiota on kiireestä huolimatta ollut, joten tässä vähän kuvatodisteita ja "vähän-niinku-reseptejä" viime päivien keittiömeiningeistä.


Kesän tullessa ainakin minulle lämmin ruoka maistuu vähän huonosti, joten ruokaisien salaattien sesonki alkaa. Tänään oli pakko sortua ruotsalaisiin uusiin perunoihin, kun en jaksanut odottaa kotimaisia. Niistä pyöräytin perunasalaatin, johon tuli pikkuruisten perunoiden lisäksi näitä:

reilusti kikherneitä ja kidneypapuja proteiiniksi
fetaa (sitä Apetinan snackversiota, josta mukaan sai vielä oliiveja, valkosipulia ja valmiiksi hyvin maustettua öljyä salaatin kostukkeeksi)
sipulia
kapriksia
aurinkokuivattua tomaattia
balsamicoa
mustapippuria
joitakin kuivattuja yrttejä
tuoretta thaibasilikaa

Thaibasilika on tässä keittiössä uusi tuttavuus. Sitä näytetään suosittelevan juurikin itämaishenkisiin ruokiin, mitä tämä salaatti nyt ei hyvällä tahdollakaan ollut, mutta hyvinpä vain toimi. Yrtissä on basilikaisen maun lisäksi ainakin selvästi aniksen vivahteita, jotka toivat aika vinkeää potkua. Gluteenittomia kauraisia ja siemenisiä sämpylöitä suoraan uunista salaatin kaveriksi, niin jopas oli aika hyvää.


Tässä taas komeilee kakku viime viikolta, jolloin sillä yllätettiin synttärisankari. Äidiltä peritty valkosuklaajuustokakun resepti oli hukassa, mutta onneksi se on sen verran simppeli, että ilmankin pystyi soveltamaan. Alkuperäisessä reseptissä on liivatetta, mutta en kokenut sen käyttöä tarpeelliseksi varsinkaan nyt, kun kakku tuli lähinnä jälkkäriksi eikä seisomaan tuntikausiksi kahvipöydässä. Pidin kakkua parisen tuntia pakastimessa, sen verran, ettei se ehtinyt jäätyä, mutta oli tarjotessa sopivasti tukevoittavassa kohmeessa. Olen ennen tehnyt tästä vain överisuklaaversiota eli lisännyt valkosuklaan seuraksi vielä Daim-rouhetta, mutta nyt tästä tuli kesäversio tuoreilla mansikoilla.

Pohja:

kahdenlaisia Semperin gluteenittomia keksejä murusina: digestivejä ja suklaa-kaurakeksejä (ehkä noin 10-15 kappaletta yhteensä) 
sulatettua Oivariinia reilu 50 grammaa (nämä sitten irtopohjavuokaan, jonka pohjalle yleensä pingotan vielä leivinpaperin irrottamisen helpottamiseksi)

Täyte:

purkki luomuvispikermaa (johon vatkataan noin teelusikallinen vaniljasokeria)
rasia maustamatonta tuorejuustoa (joka sekoitetaan vatkattuun kermaan)
levy (okei vähän vajaa, koska yksi rivi piti syödä) valkosuklaata (sulatettuna ja jäähdytettynä muiden aineiden sekaan)

mansikoita (siivuina sekä täytteeseen että kakun pinnalle)

Nam. Ei mulla sitten muuta.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Pientä entrailua

Lisää DIY-"taidetta"
 
Sisustushommien kanssa on ehkä meneillään pieni suvantovaihe. Suurimmat muutokset kotiin on tehty, ja tietyistä keskeneräisistä asioista on muodostunut ikuisuusprojekteja. Hektinen kevät on syönyt tarmoa ja ihan vaan puhtaasti aikaa kaikilta kivoilta näpräilyiltä, eikä ole tullut kierreltyä esimerkiksi kirppareita. Pieniä tuunailuja on sentään kotinurkkiin ilmaantunut viime viikkoina.

Tauluhyllyn kuvien erihenkisyys häiritsi silmää, ja niin vaivalla kun vasta jokunen kuukausi sitten näpersinkin puutaulun, se sai nyt väistyä graafisemman ilmeen tieltä. Katselin aikani graafisia printtejä nettikaupoissa, sitten iski päättämättömyys, kärsimättömyys, ehkä vähän nuukuuskin, ja tartuin itse paperiin ja saksiin. Mustasta kontaktimuovista, vinoraitaisesta teipistä ja harmaasta paperista syntyi hetken inspiraation tuloksena uusi tilapäistaideteos, johon olen vieläkin aika tyytyväinen. Se tuo seinälle juuri sitä kaivattua ryhdikkyyttä.


Alan vähän erikoistua odottamattomien paikkojen tuunaamiseen. Sähkökaapin lisäksi meillä on nyt koristeltu ovikello. Ei siis se, mitä soitetaan, vaan se katonrajassa oleva mötikkä, joka soi. Siinä on nyt mustasta kontaktimuovista leikattu talokuvio ja vähän mustavalkoraitaista maskausteippiä tuomassa ilmettä tylsähköön eteiseen ja toisaalta myös peittämässä paria ikävän näköistä tahraa. Yksi valokatkaisijakin on saanut raitapeitteen teipistä.



Yritin myös kovasti viherpeukaloitua, ja parvekkeen seinään viriteltiin Plantagenin metalliset seinäruukut. Koristuksekseen ne saivat maskausteippiä, kuinkas muuten. Niin ja sisälleen orvokkeja, jotka, köh, ovat tuolla nyt muutaman viikon jälkeen jo aika menetetyn tapauksen näköisinä. Tarvitsen ehkä vielä vähän harjoitusta näiden kasvitouhujen kanssa, tai sitten vika on minusta riippumattomissa olosuhteissa, valon määrässä tai jossakin. Ota näistä nyt selvää.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kotona ja kaukana


Loivahkon postaustahdin päällimmäinen syy näkyy yläkuvassa. 15 päivän reililiput hankittiin juuri, ja suunnitelmat ovat täydessä käynnissä. Reissaamme Euroopan kovimman sesongin aikaan heinäkuussa, ja hankalahkojen ruokavalioiden takia olemme yrittäneet löytää majoituksia, joissa pääsisi kätevästi kokkailemaan itse. Ei sitä viitsisi koko lomaa kuluttaa etsien varmasti puhtaasti gluteenitonta kasvisruokaa paikoista, joissa keliakia ei ole niin(kään) tuttu juttu kuin Suomessa. Ehkäpä joukossa on myös  – vaikka itse pääsenkin vielä nuorisolipulla matkustamaan – pikkuisen keski-ikäistä mukavuudenhalua. Sitäpaitsi suunnittelu nyt vaan on aika hirveän kivaa.

Ajatukset ovat siis juuri nyt ihan jossain muualla kuin kotona, mutta palataan vielä kuvien kautta viime viikonloppuihin, jolloin juhlittiin (vihdoin) tämän kodin tupareita oikein kaksin kappalein.







torstai 10. toukokuuta 2012

Jojobaa kasvoille


Blogia aloittaessani lupailin postailla myös luonnonkosmetiikasta. Se on kuitenkin jäänyt vähemmälle, ehkä siksi, että olen piintynyt niin jo löytämiini suosikkituotteisiin, että uusia on tullut viime aikoina kokeiltua vähemmän. Tehdäänpä nyt kuitenkin täsmäisku kylppärin kaapille, koska koen tarpeelliseksi levittää jojobaöljyn ilosanomaa.

Luonnollisen kosmetiikka-arsenaalini häpeäpilkkuna on ollut iso tonkka apteekin Humektan-perusvoidetta, jota ihotautilääkäri suositteli ajoittain aikuisiän akneen ja stressiakneen taipuvaiselle iholleni. Luonnonkosmetiikasta innostuttuani olen yrittänyt vaihtaa sitä muutamaan eri kosteusvoiteeseen, mutta joutunut aina alkuinnostuksen jälkeen myöntämään, että mikään ei ole pitänyt ihoa kurissa samalla lailla kuin Humektan. Innostuin talvipakkasilla lisäkosteutusta kaivatessani kokeilemaan jojobaöljyä Uuden Mustan Hertan siitä blogattua (jutussa tarkemmin myös öljyn muista käyttötavoista ja hyödyistä). Olen sekoittanut sitä perusvoiteen joukkoon ihan vain tipauttamalla kämmenellä olevaan voidenokareeseen muutaman tipan öljyä ja sivelemällä kasvoille. Hämmentävintä on ollut, että seosta pystyy oikeasti käyttämään meikin allakin, öljy imeytyy niin hyvin. Tämä toimivuus saattaa tietysti riippua vähän siitä, millaisia meikkejä käyttää, mutta ainakin oma tämänhetkinen settini eli Santen nestemäinen meikkivoide ja Dr. Hausckan kivipuuteri ovat levittyneet seoksen päälle hyvin, eikä iho ole jäänyt kiiltämään. Ainakaan viileämmillä ilmoilla ongemia ei ole tullut, kesähelteillä testailua odotan mielenkiinnolla.

Muutamalle viimeaikaiselle viikonloppureissulle en ole jaksanut raahata mukanani Humektan-pönikkää enkä sopottaa sitä mihinkään pikkuisiin matkapulloihin, joten olen ottanut mukaan pelkästään jojobaöljypullon. Tämä onkin johtanut ahaa-elämykseen siitä, että en oikeastaan välttämättä tarvitse lainkaan muuta voidetta kuin tämän runsaasti ravinteita sisältävän öljyn. Öljy tuntui sitä ostaessani vähän kalliilta, 100 millilitran pullo maksoi lähemmäs parikymppiä, mutta totuus on se, että kun muutama tippa riittää koko kasvojen kosteutukseen, öljy kuluu tosi hitaasti. Olennaisa on juuri annostelu, liikaa ei öljyä kannata ainakaan meikin alle lotrata.

En väitä, että kyseessä olisi ihmeaine. Ihan jo siksikään, että en usko sellaisiin. Ihon hyvinvointi on niin monien osatekijöiden summa, etten halua vannoa täysin minkään yksittäisen tuotteen varaan. En ole saavuttanut jojobaöljyllä täydellistä ihoa, mutta se pehmentää ja kosteuttaa tehokkaasti eikä saa ihoa kukkimaan. Sitä on samettisen koostumuksensa takia ihana käyttää. Lisäksi tuntuu hyvältä ja luonnolliselta käyttää kosteusvoidetta,  jossa on yksi ainoa ainesosa, ei mitään ylimääräistä. Kuten esimerkiksi Weledan sivuilla kerrotaan, jojobaöljy on oikeastaan nestemäistä vahaa eikä öljyä, minkä ansiosta se on hyvin säilyvää ilman lisättyjä säilöntäaineitakin.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Tukholman tunnelmat ja tuomiset



 
Vappua edeltävä viikonloppu vietettiin keväisessä Tukholmassa. Sen jälkeen onkin juhlittu vappua ja valmisteltu tupareita, joita vietetään seuraavat kaksi lauantaita, joten blogi on jäänyt vähän paitsioon. Isomman remontin jälkeen jäi monia pikkuhommia roikkumaan, ja asetin niille takarajaksi tuparit, ihan vaan, että tulisivat tehdyiksi. Aika hyvällä mallilla ollaan, vaikka joidenkin juttujen kanssa täytyykin ehkä luovuttaa. Päivitänpä kuitenkin tähän väliin nopeasti vähän tunnelmapaloja Tukholmasta.



Olin tietysti tehnyt listan kierrettävistä sisustuskaupoista, ja pientä kivaa tarttuikin mukaan. Kevät ei kaikessa ihanuudessaan ja heleydessäänkään nyt inspiroinut värikkäisiin heräteostoksiin, vaan mukaan tarttui lähinnä mustavalkoskaalaa. Suosikki on tuo Urban Outfittersin kiiltävän musta oksankäppyrän näköinen koruteline. Lagerhauseja piti kiertää kaksin kappalein, jotta löysin valmiiksi puljun nettisivuilta bongaamani kolmiokuvioisen keittiöpyyhkeen ja siihen mätsäävät muffinssivuoat. Urban Outfittersin hattu (elämäni ensimmäinen hattu) ja Tjallamallasta huushollin muusikko-osapuolelle (ei siis minulle) löydetty mainio kasettikassi eivät varsinaisesti ole sisustusostoksia mutta piristävät kyllä eteistä kivasti. Tiogruppenin vahakankaat jäivät vähän kaihertamaan mieltä. Joku niistä olisi varmasti sopinut täydellisesti terassin pöydälle. Ostopäätöksiin ei kuitenkaan siltä seisomalta kyetty, eikä samoille kulmille tullutkaan enää palattua. No, jääpä jotakin seuraavaan kertaan.


 
Siis tottakai muffinssivuokien pitää mätsätä keittiöpyyhkeeseen. ;)


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ne oikeat aarteet

Maailman kaunein tuoli

Kirppareilta on kiva tehdä täydellisiä löytöjä, mutta ainakin minulle kodin tärkeimpiin esineisiin ei liity löytämisen riemua vaan tunnearvoa ja muistoja. Tärkeimpiä ovat siis suvun vanhat esineet, jotka ovat kulkeutuneet minun nurkkiini. Koska kiireiden keskellä ei ole tullut hankittua tai tehtyä kotiin oikein mitään uutta, omistan tämän sunnuntaisen kuvapainotteisen tunnelmointipostauksen näille vanhoille rakkaille jutuille.

Suurin aarteeni on korallinpunainen Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle, jonka mummo ja pappa ovat aikanaan ostaneet ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Kuolasin tuota tuolia aina mummolassa ja lukioikäisenä tapetoin seinäni sellaisella terrakotanvärisellä tapetilla, johon tuoli sopi niin täydellisesti, että sain sen omaksi. Olin ikionnellinen, ja olen vieläkin. Sittemmin tuoli on vaihtanut paikkaa pois sen terrakottatapetin luota, mutta joka kodissa se näyttää yhtä ihanalta. Ikäänsä nähden tuoli on hyvässä kunnossa. Maalipinnassa on vain muutamia kolhuja, ja nekin tuntuvat kuuluvan asiaan. En tiedä nähneeni kauniimpaa tuolia.

Isän vanha lelulaatikko ja Stockmannin vaateosastolla elämäntyönsä tehneen, nykyisin jo pätkät yli ysikymppisen isotädin hatturasia, joka muuten mätsää Mademoisellen korallinpunaan aika täydellisesti.

Hellaksen ja Hangon keksin peltirasiat mummolasta. Just sopivasti kolhuja ja muita elämän jälkiä.

Papan nuorena miehenä kyhäilemä rottinkikori. Taustalla näkyy myös avomiehen sukuaarre, isänsä vanha vahvistin, jonka retro olemus miellyttää kyllä kovasti minunkin silmääni.