Luomutuoksua

 

Olen vähitellen vaihtanut luonnonkosmetiikaksi kaiken käyttämäni kosmetiikan. Viimeisiksi vaihdettaviksi ovat jääneet ehkä ne hankalimmat: hajuvesi ja hiuslakka. Olen oikeastaan kulkenut tuoksuttomana aika pitkään, koska jutut tavallisten tuoksujen sisältämistä kemikaaleista alkoivat ahdistaa. Normituoksussa kun saattaa olla peräti 400 erilaista kemikaalia, muun muassa hormonitoimintaa sekoittavia flataatteja. Esimerkiksi täältä löytyy lista kyseenalaisimmista kemikaaleista, joita ihollemme ruiskimme, ja niiden mahdollisista haittavaikutuksista.

Totesin, että ilman hajuvettäkin pärjäisin ihan hyvin, koskaan kun en ole niihin erityisen koukussa ollut. Juhliin ja iltamenoihin tuntui kuitenkin vähän hassulta lähteä tuoksuja suihkimatta, ja kyllä sitä joskus kaipasi arkeenkin hyvää tuoksua. Tutkiskelin Acorellen luonnollisia tuoksuja jo viimeksi käydessäni Ekokampaamo Oranssissa. En osannut tehdä päätöstä siltä istumalta, joten poikkesin kampaamossa nyt toisen kerran ihan vaan tuoksujen takia. Totesin Jardin des thés -tuoksun olevan lähimpänä omaa tuoksumaailmaani: ennemmin kirpakka kuin makea, mutta ei kuitenkaan mikään höyhenenkeveä vesituoksu vaan syvä ja mausteinen. Valmistajan mukaan Jardin des thés -tuoksu koostuu seuraavista osasista:

Latvatuoksu: sitruuna, laventeli, bergamotti, minttu

Sydäntuoksu: iiris, orvokki, kumina 

Juurituoksu: patsuli, gaiac-puu

Tuoksulla on kaksi ekosertifikaattia, Ecocert ja Cosmebio, ja sen ainesosat ovat 90-prosenttisesti luomuviljeltyjä. Luonnonkosmeettiset tuoksut valmistetaan aidoista eteerisistä öljyistä, joilla pitäisi olla erilaisia vaikutuksia mielentilaan. Jardin des thés -tuoksun luvataan olevan energisoiva. Saattaapa tuossa jotain perääkin olla. Tuoksu on parfyymi, mutta haihtuu silti iholta harmillisen nopeasti. Tämä kai on suurin ongelma luonnollisissa tuoksuissa. Tilanne kuitenkin on se, että tavallista hajuvettä en enää saa iholleni suihkittua, joten tähän pysyvyyteen on tyytyminen.

Uuden mustan jutussa kritisoidaan myös ekotuoksujen pakkauksia, mutta enpä tiedä, mielestäni tämä Acorellen pullo on simppelin kaunis ja siis linjassa sisältönsä kanssa.

Lähteet:

http://www.ecomall.com/greenshopping/hrfragrance.htm

http://www.lily.fi/juttu/luomutuoksu-ei-arsyta-nenua

http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2011/9/29/pelkka-ekologisuus-ei-vakuuta-hajuvesifania.html

Aurinkolinnut

 

Aurinkolinnut lennähtivät seinälle kevätauringon kunniaksi. No okei, oikeasti näköjään sunbirds-varpuslintuheimolla on suomeksi niinkin banaali nimi kuin medestäjät, mutta nämä graafiset yksilöt olkoon aurinkolintuja. Sanna Annukan Sunbird-lahjapaperi siis löysi tiensä olohuoneen seinälle kokonaisena arkkina, 50x70-kokoisena kehyksiin. Tykkään kovasti taulusta tuon kaappikellon seurana, ja tapettiinkin se istuu hyvin. Joskus vaan heräteostokset ovat niitä parhaita.

Luontoa kotiin

Päänsisäisellä to do -listalla oli jo jonkun aikaa pyörinyt ajatus, että pitäisi hakea kotiin oksia tai muita luonnonelementtejä. Eilen oli niin täydellinen kevätsää ja vielä aikatauluista vapaa päiväkin, ettei ollut minkäänlaista tekosyytä olla lähtemättä pitkälle kävelylle järvenrantapusikoihin katsomaan, mitä löytyisi. Perinteisiä pajunkissoja piti saada ja vähän muutakin. Varustauduin kumisaappailla, mutta vaikka kuinka on kevät, niin kyllä vain umpihanki on vieläkin paikoitellen polvenkorkuista. Lopulta Hai-saappaiden sisäpuolella oli ihan yhtä märkää kuin ulkopuolellakin. Mutta onpa jo paljasta maatakin paikoin, kuten yläkuvassa näkyy. Tuossa vihertää eniten sammal, mutta oli siinä vihreää ruohoakin jo, ai että.

 

Nuo käppyräiset oksat pienine käpyineen ovat ehkä hienoimpia (en kuollaksenikaan keksi, mikä puu on kyseessä). Yksi olohuoneemme seinistä tapetoitiin mustavalkoraitaiseksi, ja erityisen kivalta oksankäppyrät näyttivät mielestäni juuri noita simppeleitä raitoja vasten. Tätä toista kuviotapettiamme en olekaan tainnut vielä esitellä. Se on myös ruotsalaisen DecorMaisonin valikoimasta, Sails & Stripes -kokoelmasta.

Kirppikseltä mukaan tarttunut Karhulan ruskea lasipurkki oli kuin tehty noille talventörröttäjille. Idean puolikkaista maatuskoista taisin bongata alun perin jostakin blogista, jossa niitä oli aseteltu kirjapinojen päälle. Harmittaa, etten nyt yhtään muista, mikä blogi oli kyseessä enkä voi antaa kunniaa ideasta sille, kenelle se kuuluu. Näyttävät nimittäin mielestäni jotenkin tuoreilta noin. Pitäisi aina ottaa kunnolla ylös, mistä jonkun idean löytää, mutta usein käy niin, ettei heti kuvan nähdessään ajattele, että hei, noinpa teen minäkin, vaan idea jää jonnekin alitajuntaan ja ponkaisee sieltä sitten myöhemmin esiin.

Kevätretken ostossaalis

 

Viikonloppuna teimme pikku kevätretken ystävien luo Helsinkiin. Kevät ei ehkä näyttänyt ihan parhaita puoliaan, mutta sunnuntaiaamuna sentään saimme taivaltaa brunssille lämpimän auringonpaisteen saattelemana. Minulla oli tietenkin mukana pitkä lista sisustusputiikkeja, joita halusin kiertää. Useimmissa ehdittiinkin kipaista, vaikka muutakin kivaa tekemistä riitti. Kovin suuria asioita ei junamatkailijoiden auttanut katsella, mutta pienempiä heräteostoksia tuli tehtyä. Tikaun reiluin toimintaperiaattein valmistettuja ja intialaista käsityöperinnettä tukevia tuotteita hypistellessämme keksimme, että lehtikoria ei taloudesta löydy, ja niinpä mukaan lähti yllä olevan kuvan banaanikuituinen yksilö. Lehtikorin olisi varmasti voinut löytää vähän huokeamminkin, mutta hyvästä mielestä ja omastatunnosta maksoi taas mielellään pikkuisen extraa.

Pore Helsingistä tarttui mukaan Sanna Annukan lahjapaperin nimellä myyty printtipaperi. Olen aina tykännyt folklorehenkisistä jutuista, ja tuossa yhdistyy mielestäni folkloreen kivasti myös jugendfiilistä hyvissä väreissä. Mitään suunnitelmaa tuon kauniin paperin käytölle minulla ei ostohetkellä ollut, mutta en vain saanut jätettyä sitä kauppaankaan. Olen nyt fiilistellyt, mihin paperia käyttäisi. Ainakaan en raaski sitä revittäväksi lahjapaperiksi haaskata, olkoon tämä nyt lahja itselle. Tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta vaikuttaisi kehystää paperia seinälle ihan sellaisenaan, mutta katsotaan nyt.

Ihanasta Mariankadun Olkkarista olisin voinut keräillä mukaan yhtä ja toista, mutta rajoitin ostokseni kuitenkin ylitsepääsemättömän söpöön maatuskarasiaan, mustavalkoraitaiseen masking-teippiin sekä mintunvihreään versioon Lifefactoryn juomapulloista. Ostin jokin aika sitten miehelle lahjaksi samanlaisen pullon harmaana, ja tulin muutamaan kertaan harmitelleeksi, että ostin toiselle sen ainoan värin, jonka olisin itselleni noista pienemmän koon pulloista halunnut. Mintunvihreää pulloa en kuitenkaan ollut aiemmin nähnytkään, ja vaikkei tuo oikeastaan ole oikein minun värini, jotenkin se vaan näytti näin kevään korvalla ihanan raikkaalta. Vastedes siis juon veteni ja ehkäpä vaikka evässmoothieni muovipullojen sijaan tästä kestävästä ja turvallisesta lasipullosta, josta ei ainakaan tule juomien ohella nauttineeksi kemikaalisalamatkustajia. Alla olevassa kuvassa edustaa myös Papershopin valikoimista bongattu norjalaisen Darling Clementinen vinkeä kortti, joka löytänee tiensä jääkaapin oveen tai jonnekin muualle keittiöön.

 

Monkin papukaijakangaskassi on myös niin nätti, että tekee melkein mieli roikottaa sitä sisustuselementtinä näkyvillä. Printti näyttää kivasti lyijykynäpiirrokselta. Mutta miten näitä lintuja onkin nyt joka paikassa yhtäkkiä? 

Hyvän omantunnon toppi

Maailman parantaminen kuluttamalla on toki aina melkoisen kyseenalaista, mutta nyt tuli tehtyä vaateostos, josta en ainakaan suostu kärsimään kovin huonoa omaatuntoa. Ihastuin Amnesty Storessa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan tarttuvan Joku raja! -kampanjan uuteen, naistenpäivän tienoilla julkaistuun printtiin. Janine Rewellin suunnittelema, rauhan ja naiseuden symboliikkaa yhdistelevä rauhankyyhkyprintti jotenkin vain iski, vaikka noin räikeät värit harvinaisia vaatekaapissani ovatkin. Laitoin tilaukseen mustan topin, jonka eilen sain käsiini. Toppi on 90-prosenttisesti reilun kaupan luomupuuvillaa, johon on lisätty 10 prosenttia elastaania. Tuotteen myynnistä saadut tulot taas menevät Amnestyn työhön ihmisoikeuksien puolesta.

Pukeutuminen on kyllä valitettavasti edelleen vaikeimpia elämänalueita eettisyyden ja ekologisuuden kannalta. Monissa muissa asioissa, kuten ruoassa ja kosmetiikassa, on jo olemassa paljon kohtuuhintaista parempien valintojen valikoimaa. Vaatteita taas on edelleen heikohkosti tarjolla eivätkä hinnat yleensä ole kovin opiskelijaystävällisiä. En toki tarkoita, että eettistä muotia voisi tai pitäisikään saada henkkamaukkahinnoilla, mutta jossain se kipuraja menee. Toki ainakin luomupuuvillaa on jo jonkin aikaa mainostettu miltei jokaisessa halpaketjussa, mutta ainakaan minun luottamukseni näihin väittämiin ei ole kovin korkealla.

Hiljattain kiinnitin Mangon näyteikkunassa huomion Made in Green -tarraan ja tuhahtelin, että haluaisinpa tietää, mitä tuokin käytännössä tarkoittaa. Näemmä Made in Green on jonkinlainen espanjalainen sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävän vaatetuotannon sertifikaatti. Jos hommassa todella on jotain perää eikä se ole pelkkää silmänlumetta, täytyy arvostaa sitä, että sertifikaatti on nyt Mangon kaikilla tuotteilla eikä vain jollakin pienellä perustrikoovalikoimalla. Sen verran skeptinen kyllä silti olen, etten tätä ihan purematta niele. Mielestäni on esimerkiksi vähän erikoista, ettei Mangon nettisivuilla (ainakaan, jos valitsee maakseen Suomen) ole koettu aiheelliseksi mainita asiasta mitään; edes hakemalla ei informaatiota löydy.

Maailmanparannushengessä täytyy vielä linkittää video, joka pysäytti:

 

Äiti-tytär-päivä ja tilapäistaidetta

Vietimme eilen äidin kanssa laatuaikaa, joka sisälsi shoppailua, lounastusta Café Europassa ja lopuksi leffaillan. Omat löytöni rajoittuivat yhteen neulepaitaan, mutta päivä oli ihana. Eräässä liikkeessä pääsimme muun muassa todistamaan äärettömän söpöä treffikutsua: aiemmin siellä asioinut nuori mies palasi punastellen kertomaan myyjättärelle, kuinka tämä oli jäänyt hänen mieleensä pyörimään, ja pyysi kahville. Siinä vain pokkana muiden asiakkaiden kuullen. Mahtavaa. Oivoi, meinasi särkyä pala minunkin sydäntäni, kun myyjä sanoi olevansa varattu.

Café Europan  ihanat leivät ja muut herkut olivat houkutelleet muitakin, ja meitä varoitettiin pitkästä odotusajasta. Eipä tuo sinänsä haitannut, oli ihan mukava vajota kulahtaneelle antiikkisohvalle selailemaan sisustuslehtiä vuohenjuusto-pesto-leipiä odotellessa. Kipaisin myös pikaisesti katsastamassa samalla kadulla olevan Design Boulevardin valikoiman. Mistään en osannut äkkiseltään tehdä ostopäätöstä, mutta Ferm Livingin korkkiset pöytätabletit jäivät vähän kaihertamaan mielen pohjalle. Miten sitä nykyään viehättääkin niin kaikki simppeli ja geometrinen entistä Indiska-henkisen runsaan ja koukeroisen tyylin ystävää? Ehkä nämä ovat vain näitä kausia elämässä.

Ikkunoista tulviva auringonvalo ja kuvattavat lasipinnat...

Design Boulevardista tarttui kuitenkin mukaan jotain ihan ilmaista, nimittäin REVS-lehden juuri ilmestynyt toinen numero, Consciousness. Olen jostain syystä huono lukemaan muotilehtiä, vaikka olen aina kauniista vaatteista pitänytkin, joten en ollut REVSiinkään tullut perehtyneeksi runsaista blogihehkutuksista huolimatta. Lehti on kuitenkin nähdäkseni enemmän ylistys valokuvataiteelle kuin muodille, sillä vaatteet eivät todellakaan ole pääosassa. Pääosin mustavalkoiset taiteelliset kuvat on painettu suuressa koossa paksulle laadukkaalle paperille. (Mutta hyi kamala, miten pahanhajuista painomustetta tuohon on käytetty!)

En oikein tiedä, mitä mieltä lehden tekijät olisivat siitä, että kotiin päästyäni pistin lehden paloiksi. Selatessa nimittäin tuli mieleen tauluhyllyämme varten ostetuista kehyksistä se, joka vielä oli vailla kuvaa. Irrottelin puukon kanssa lehdestä sivuja ja sovittelin niitä kehyksiin. Seinälle päätyi nyt kuva Katie Millerin kuvaamasta ja Stacey Nishimoton stailaamasta jutusta, mutta ehdokkaita oli monia muitakin. Vaikea valinta, mutta onneksi ei millään lailla lopullinen, kun kuvaa voi vaihtaa vaikka kuinka usein. Lisäksi leikkelin parista kuvasta pienemmät yksityiskohdat kevyisiin postikortin kokoisiin lasikehyksiin (toinen edellämainitusta jutusta, toinen Juho Lähdesmäen kuvaamasta ja Martina Akreniuksen stailaamasta jutusta). Nyt vain mietityttää, ovatko nuo omat näpertelytaulut liian erityylisiä näiden uusien tulokkaiden kanssa. Pitäisi ehkä yrittää piirtää tai maalata jotain vähän dramaattisempaa.

Koruarvontavinkki

Kuva: Moderni mummola

Uni lupsauttelee silmäluomia siihen malliin, että ei pidempiä tarinoita juuri nyt, mutta vinkkaanpa muistaessani Moderni mummola -blogin arvonnasta, jossa on jaossa mukavan simppeleitä koruja verhoiluteollisuuden ylijäämänahkasta. Tykkäisin.

Valoa

Riemastuttavien kirppislöytöjen sarja sai lauantaina jatkoa Punaisen Ristin Kontti-kirppiksellä. Olin etsimässä tuolia uuden pikku työpöytäni pariksi, mutta sen sijaan löytyikin valaisin makuuhuoneen kattoon. Olen vähän kranttu valaisinten suhteen, joten tämä oli oikeasti iso juttu. Asunnossa oli minun tänne muuttaessani (tuo toinen asukki siis on ostanut asunnon parisen vuotta sitten) yhteensä viisi plafondia, ja nyt on päästy eroon kolmesta. Plafondit kun eivät oikein minun makuuni istu. Myös kukkaro kiittää tästä kahdentoista euron löydöstä. Ellei tätä aarretta olisi bongattu, olisin varmaankin ennen pitkää onnistunut kehittämään jonkin uuden designlamppupakkomielteen. Keittiöön jo investoitiin Yki Nummen hiekanvärinen Kuplat-valaisin, joten makuuhuone sietikin valaistua vähän huokeammin.

 

Tässä on nyt oikein moninkertainen kierrätys kyseessä, koska valaisin näyttäisi olevan vähän DIY-meiningillä kyhäilty, muutamasta osasta koottu. Kupu vaikuttaa vanhemmalta kuin muut osat. Yläosa on metallinvärinen, ja vähän mietiskelin, että sen voisi vielä maalailla mustaksi. Kokonaisuus näyttäisi paremmalta, jos valaisin olisi kokonaan musta. Kattovalaisin sopii nyt kivasti Ikean mustiin lukulamppuihin, jotka jokin aika sitten viriteltiin vaalealle seinälle. Mustat valaisimet taas toimivat mielestäni yhteen tuon yhtä seinää peittävän puukuvioisen tapetin kanssa.

Tuo myös blogini taustakuvana oleva tapetti on muuten Decor Maisonin Saga-kokoelmasta. Laitoimme minun tänne muuttaessani  keittiön maalarinvalkoista seinää lukuun ottamatta uusiksi kaikki seinäpinnat, ja melko pitkällisen ja tuskastuttavankin tapettikirjojen plaraamisen jälkeen tuo tapetti oli ensimmäinen, joka herätti molempien mielenkiinnon. Sen pohjalta sitten lähti rakentumaan seinien väripaletti, ja muutkin tapetit valittiin samalta valmistajalta. Pitäisi varmaan esitellä vähän laajemmin tätä sisustusta, mutta vieläkin on aina jokin paikka liian rempallaan yleiskuvien ottamiseksi. Tyydytään siis toistaiseksi paloihin ja yksityiskohtiin.

Teerakkautta

Eipä muuta tällä erää kuin pienenpieni kehotus: menkää kaikki heti Ruohonjuureen tai jonnekin ostamaan Clipperin uutta omena-inkivääriteetä. Omenan ja inkiväärin lisäksi muun muassa ruusunmarjaa, rooibosta ja lakritsanjuurta sisältävä tee taisi juuri nousta uudeksi suosikki-Clipperikseni. Varsinkin, kun join sitä miehen eilen leipoman yllärimustikkapiirakan jämien kanssa. Ihanaa maanantaita ihmiset, hymyillään kilpaa auringon kanssa!

Viherrystä

Viikonloppuna saimme vihdoin aikaiseksi viherkasviostosreissun. En voi missään määrin luokitella itseäni viherpeukaloksi; harvat kasvit olen saanut hirveän pitkään elämään. Istuttaminen on myös vähän pakkopullaa. Taidan olla aika huono ituhippi, kun en ole koskaan ymmärtänyt, miten jollekulle voi olla intohimo upottaa sormet multaan. Joka tapauksessa sisustus tuntuu jotenkin keskeneräiseltä, jos missään ei yhtään viherrä. Olin vähän järkyttynyt lukiessani Dekon viimeisimmästä numerosta, että viherkasvit tekevät paluun. En ollut tajunnut, että ne varsinaisesti koskaan olivat pois muodista. 

Perehtymättä sen tarkemmin aiheeseen valitsimme aika sattumanvaraisesti fiiliksen mukaan kolme kasvia. Istuttelin ne vanhoihin ruukkuihin, joiden aiemmat asukit olivat jo löytäneet tiensä biojätteeksi. Ja kyllä, heti näyttää paljon valmiimmalta ja viimeistellymmältä.  Tuo cd-hyllyksi päätynyt Ikean kaappikellohyllykin näyttää ihan erilaiselta, kun ylähyllyllä tönöttää pikkuinen muorinkukka. Kieli-ihmisen näkökulmasta viherkasvien parhaita puolia ovat muuten myös niiden mahtavat nimet: muorinkukka, nukkumaija, hienohelma, sirovuoripalmu, lyyrafiikus, sutipuu... Varsinaisten huonekasvien lisäksi mukaan tarttui ruokapöydän kaunistajaksi ihana pieni helmililja. Aiemmin en ole tullut tuollaista hankkineeksi, mutta nyt sen keväinen herkkyys tai herkkä keväisyys miellyttää silmää toden teolla.

Innostuin ostamaan myös pienen säkillisen luomulaatuista yrttimultaa. Täytin sillä pari lasipurkkia ja tyhjien purnukoiden puutteessa pari Mariskoolia ja ripottelin pinnalle yön yli liotettuja luomuherneitä. Herneenversoja olisi siis tarkoitus kasvatella keväisiin salaatteihin ja vaikka leivän päälle sekä tietysti koristamaan keittiötä. Malttamattomana käyn kurkkimassa, joko purkeissa alkaisi näkyä elämää. Yrtti-istutuksia voisi sitten seuraavaksi suunnitella, jos tämä projekti ottaa onnistuakseen.

Käsityö kiertoon

Parisen viikkoa sitten tein ihan mahtavan kirpparilöydön. Olen oppinut kirppareiden suhteen sikäli taikauskoiseksi, että harvoin tietoisesti päätän, että tänäänpä menen ja kierrän kirpputoreja, koska silloin saalis jää yleensä mitättömäksi. Parhaat löydöt olen tehnyt spontaaneilla visiiteillä, silloin, kun olen sattunut kulkemaan kirpputorin ohi ja päättänyt ihan vaan äkkiä poiketa. Samoin kävi taas, kun Tammelan suunnilla liikkuessani päätin piipahtaa Bonus kirppiksellä (niin paljon kuin nimen kirjoitusasu pilkunviilaajaa ärsyttääkin). Erään pöydän alahyllyllä näkyi jotain tosi hyvän väristä: paria ruskean sävyä, poltettua oranssia, mustaa ja valkoista kivana raitakuosina. Kangaskasa paljastui vanhaksi seinävaatteeksi, raanuksi.

Ymmärsin heti, että sellaisenaan raanulle ei kodistamme löytyisi sopivaa seinätilaa, mutta jotenkin en vain saanut laskettua tuota kaunista tekelettä käsistäni. Seitsemän euron hintakaan ei huimannut päätä – ei todellakaan paha hinta jonkun vaivannäöstä! Keksin, että raanulla voisi päällystää vanhan tyynyn. Mies vaikutti ehkä vähän yllättyneeltä, kun kerroin, että "hei, ostin sellaisen vanhan seinävaatteen kirpparilta", mutta vakuutin, että "mulla on tästä visio".

En ole saanut aikaiseksi oman ompelukoneen hankintaa, joten raahasin mummolasta lainaan mummon ihanan  vanhan Berninan. Miten nuo vanhat koneet ovatkin niin kauniita? Hiukkasen hirvitti käydä saksilla käsiksi toisen vaivalla väsäämään käsityöhön, varsinkin kun omilla ompelutaidoilla ei ihan hirveästi pysty leijumaan. Pelotti myös, kuinka kone pystyy tuollaiseen paksuun villakankaaseen kaksinkertaisena. Tällä kertaa visio kuitenkin toteutui sellaisena, kuin olin ajatellutkin, ja tummalla sohvalla on nyt juuri sopivana ilmeen raikastajana käsityöperinteitä kunnioittava tyyny. Ovat mielestäni aika mainio pari tuon Suomen söpöimmän designerpariskunnan Saanan ja Ollin ihanan Yö metsässä -tyynyn kanssa. Tämä ilmoilla ollut vanhoja käsityötekniikoita modernilla otteella -trendi on kyllä ehdottomasti minun juttuni. Tykkään.