No niin, sieltä sitä lunta taas tulee. Isoja rumia märkiä hiutaleita. Onneksi kuitenkin tämä iltapäivälehtien repostelema takatalvi on toistaiseksi ollut sen verran vaihtelevaa, että esimerkiksi tänään päivällä pääsi tekemään ihan kunnon kevätfiilistelykävelyn (bongattu mm. ensimmäinen jäätelökioski, ei tosin vielä auki). Lumiahdistusta pystyy helposti lievittämään myös kauppojen kevätkukkatarjonnalla. Parvekkeella näyttää ainakin ihan keväältä nyt, kun on ruukullinen pikkunarsisseja. (Sitäpaitsi äiti sanoi, että nämä kestävät pikku pakkasiakin.) Sisällä taas kukoistaa kevään ties kuinka mones tulppaanikimppu. Ei noihin vaan kyllästy.
Kevään tehtävälistalla on tehdä jotakin noille värinsä menettäneille parvekekalusteille. En ehkä tahtoisi ostaa uusia, ellei sitten jotakin käytettyä kivaa löytyisi. Houkuttaisi maalata nuo valkoisiksi, mutta kun edellinenkin hionta- ja maalausprojektikin jäi jännetuppitulehduksen iskettyä toistaiseksi kesken (keittiön pinnatuoleista yksi on vielä ruskea, muut valkoisia), niin hirvittää vähän suunnitella uusia. Mutta toisaalta ei noita varmaan hirveästi tarvitsisi hioakaan, kun vanha pintakäsittely on noin totaalisesti kulahtanut pois?
Käväisin tänään fiilistelemässä auringon ja kuivien katujen lisäksi myös visuaalista runoutta ja palkittua designia Taidehalli TR1:n uusissa näyttelyissä. Näyttelyt olivat mielenkiintoisia ja visuaaliset runoteokset hyvällä tavalla hämmentäviä, mutta vaikuttavampiakin näyttelyitä olen totuuden sanoakseni TR1:ssä nähnyt. Jos Tampereen tämänhetkisestä tarjonnasta pitäisi kehua vain yhtä, suosittelisin kyllä ehdottomasti eniten vuoden nuoren taiteilijan Ari Pelkosen näyttelyä Tampereen taidemuseossa.
Tykkään hirveästi kiertää taidemuseoita ja erilaisia näyttelyitä, mutta mieluiten yksin. Vaikka tavallaan onkin kiva vaihtaa mielipiteitä jonkun kanssa, kuljen mieluummin yksin ja tuijottelen mielenkiintoista teosta ihan niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Jos taas jokin teos ei kerta kaikkiaan sytytä, sen voin ohittaa kylmästi olankohautuksella. Ei tarvitse väkisin olla mitään mieltä tai analysoida, ellei ole sellaisella tuulella, voi vain fiilistellä ja rauhoittua, yrittää tyhjentää mielen kaikesta muusta.
TR 1:ssä on sikälikin hauska käydä, että tulee samalla pyörineeksi Frenckellin ja Finlaysonin kulmilla, joiden läpi kuljin miltei päivittäin asuessani ensimmäisenä opiskeluvuotenani ensimmäistä kertaa omillani somassa yksiössä Armonkalliossa. Jotenkin tuolla punatiilitehtaita, koskea ja noita koristeellisia sillanpieliä katsellessa tavoittaa vieläkin niitä samoja fiiliksiä kuin silloin, kun kaikki oli tosi uutta ja jännää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti