perjantai 4. toukokuuta 2012

Tukholman tunnelmat ja tuomiset



 
Vappua edeltävä viikonloppu vietettiin keväisessä Tukholmassa. Sen jälkeen onkin juhlittu vappua ja valmisteltu tupareita, joita vietetään seuraavat kaksi lauantaita, joten blogi on jäänyt vähän paitsioon. Isomman remontin jälkeen jäi monia pikkuhommia roikkumaan, ja asetin niille takarajaksi tuparit, ihan vaan, että tulisivat tehdyiksi. Aika hyvällä mallilla ollaan, vaikka joidenkin juttujen kanssa täytyykin ehkä luovuttaa. Päivitänpä kuitenkin tähän väliin nopeasti vähän tunnelmapaloja Tukholmasta.



Olin tietysti tehnyt listan kierrettävistä sisustuskaupoista, ja pientä kivaa tarttuikin mukaan. Kevät ei kaikessa ihanuudessaan ja heleydessäänkään nyt inspiroinut värikkäisiin heräteostoksiin, vaan mukaan tarttui lähinnä mustavalkoskaalaa. Suosikki on tuo Urban Outfittersin kiiltävän musta oksankäppyrän näköinen koruteline. Lagerhauseja piti kiertää kaksin kappalein, jotta löysin valmiiksi puljun nettisivuilta bongaamani kolmiokuvioisen keittiöpyyhkeen ja siihen mätsäävät muffinssivuoat. Urban Outfittersin hattu (elämäni ensimmäinen hattu) ja Tjallamallasta huushollin muusikko-osapuolelle (ei siis minulle) löydetty mainio kasettikassi eivät varsinaisesti ole sisustusostoksia mutta piristävät kyllä eteistä kivasti. Tiogruppenin vahakankaat jäivät vähän kaihertamaan mieltä. Joku niistä olisi varmasti sopinut täydellisesti terassin pöydälle. Ostopäätöksiin ei kuitenkaan siltä seisomalta kyetty, eikä samoille kulmille tullutkaan enää palattua. No, jääpä jotakin seuraavaan kertaan.


 
Siis tottakai muffinssivuokien pitää mätsätä keittiöpyyhkeeseen. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti