tiistai 21. helmikuuta 2012

Oho, perustin blogin



Pispalalaiskaksion pintaremontti synnytti kodin, joka näyttää sopivasti molemmilta asukkailtaan. Sivutuotteena syntyi harmillisen sitkeä jännetuppitulehdus, joka pakotti laittamaan hetkeksi jäihin kaikki mielessä muhivat näpräilyprojektit. Sitten vielä flunssa tuli ja kaatoi sängynpohjalle tylsistymään.

Ja niin kypsyi ajatus omasta blogista. Erityisesti sisustusblogien suurkuluttajana ajatus oli toisinaan kutkuttanut mutta jäänyt toteuttamatta. Sisustaminen, käsillä tekeminen ja yleinen hakeutuminen kauniiden asioiden äärelle ovat minulle intohimo, mutta täydellisyyden tavoitteluun taipuvaisena ajattelin, että enhän minä ole mikään asiantuntija. En myöskään omista tavallista pokkaria kummempaa kameraa enkä erityisiä valokuvaajan kykyjä. Päätin kuitenkin olla välittämättä näistä ja liian hulppeita tavoitteita asettamatta kokeilla, koukuttaisiko bloggaaminen samalla lailla kuin blogien seuraaminen.

Minulle on aina ollut hirmuisen tärkeää, että kotini todella näyttää minulta ja tuntuu paikalta, jonne kuulun. Sisustus ei tule koskaan valmiiksi, vaan aina pitää olla jotakin pientä suunnitteilla. Tyytyväisin olen, jos tämä jokin pieni syntyy omissa käsissä ja vanhaa hyödyntäen. Taipumuksenani ja pyrkimyksenäni on ajatella asioita ekologisesta näkökulmasta, joten sisustusintoilujeni ja näperrysvimmojeni lisäksi luultavasti kirjoittelen täällä myös luonnonkosmetiikkakokeiluista, luomuruokalöydöistä ja kasviskokkailuista. Ehkä muustakin, en tiedä enkä toisaalta tahdo turhan tarkkaan rajatakaan.

Jotta tästä ei tulisi liian jyhkeää ja teatraalista bloginaloitustekstiä, lopetan nyt. Totean blogin perustetuksi ja koska pidän listoista, listaan joitakin asioita, jotka tällä hetkellä ilahduttavat: Tulppaanikimput. Siniset hetket, jotka uuden kodin ikkunoista katsottuna ovat aivan eri asia kuin ennen, sillä täällä ne värjäävät järvimaiseman eivätkä vastapäisen talon seinää. Marimekon Siirtolapuutarha- ja Räsymatto-astiat, joilla täyttäisin astiakaappimme, ellei se jo olisi huolestuttavan täysi. Clipperin piparminttutee. Pala palalta väistyvä remontin ja muuton jälkeinen kaaos. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

2 kommenttia:

  1. Kivanoloinen blogi sulla aluillaan :) Seurailen mielelläni kehitystä!

    VastaaPoista